MTV Ukrainassa: Venäjällä valtava ylivoima Avdijivkassa – "Ukraina pystyy vastaamaan kymmeneen tykinlaukaukseen yhdellä"
Ukrainan puolustuskyky rintamalla on koetuksella samaan aikaan, kun lännen aseapu takkuaa.
Ukrainan tilanne näyttää päivä päivältä synkemmältä, toteaa MTV Uutisten toimittaja Niko Nurminen Kiovasta.
– Avdijivkasta vetäytyessään Ukrainan sodan johto kertoi asetelman olevan sellainen, että kymmenen tykinlaukausta Venäjältä ja Ukraina pystyy vastaamaan yhdellä, Nurminen sanoo.
– Ase- ja miehistöylivoima tuolla suunnalla on valtava, ja samansuuntainen myös muilla rintamalohkoilla.
Ukrainan asevoimien johto on vakuuttanut vetäytymisen tapahtuneen hallitusti ja joukkojen siirtyneen puolustamaan aluetta Lastochkynen kylään muutaman kilometrin päähän Adjivikan kaupungista.
– Täällä on kyseenalaistettu sitä, onko nuo puolustusasemat nyt aivan niin hyvin rakennettu kuin Ukraina sanoo, Nurminen kuvailee.
Lisäksi Venäjä vyöryttää etelässä Zaporizhzhjan alueella Robotynen ja Verdoven pikkukaupunkeja.
Ukrainalaiset eivät ole silti vielä valmiita luovuttamaan.
– Kyllä taistelutahtoa riittää, vaikka epäilystä hiipii väkisinkin.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää