MTV:n entinen uutisankkuri Aino Huilaja on keskellä Kanarian hiekkamyrskyjä: "Maailmanlopun valo ollut koko päivän"

Viranomaiset ovat estäneet Kanariansaarille suuntautuvan lento- ja meriliikenteen 2:40
MTV:n entinen uutisankkuri Aino Huilaja kommentoi paikan päältä Kanariansaarten tilannetta.

Kanarian saarilla riehuu tällä hetkellä hiekkamyrsky. Sen on saanut henkilökohtaisesti kokea myös MTV:n entinen uutisankkuri Aino Huilaja, joka on tällä hetkellä miehensä ja koiransa kanssa La Gomeran saarella.

– Käsittääkseni pitäisi olla aurinkoinen sää tänään, mutta täällä on ollut maailmanlopun valo koko päivän, Huilaja kertoo.

Huilaja kuvailee keltaisenoranssia taivaanrantaa, jossa pilkistää valkoisena pallona aurinko. Hiekka on peittänyt koko näkökentän, eikä näkyvyyttä juurikaan ole.

Huilajan mukaan paikalliset käyttävät hengityssuojia, ja heidänkin olisi ehkä kannattanut.

– Iltaa kohden tuntee, että on hengitelty hiekkaa koko päivän, Huilaja kuvailee.  

Ihmiset pysyttelevät sisällä

Hiekka on erittäin hienoa ja pölymäistä. Vanhemmat ja sairastelevat ihmiset ovat pysytelleet pitkälti sisätiloissa La Gomeralla.

– Yleensä sunnuntai on täällä ulkoilupäivä paikallisilla, mutta tänään on ollut tiet aika tyhjiä, Huilaja kuvailee.

– Ihmiset pysyttelevät sisätiloissa minkä pystyvät.

Teneriffan saaren lentoliikenne on keskeytetty hiekkamyrskyn vuoksi, mutta lauttaliikenne on vielä käytössä. Huilajan matkantekoon hiekkamyrsky ei vielä ole vaikuttanut, sillä he matkaavat autolla.

– Ainakaan vielä, ellei mene auton filtterit tukkoon, Huilaja lisää.

Lue myös:

    Uusimmat