MT: Rippileiri keskeytetty Merikarvialla, lääninrovasti selvittämään asiaa

Rippileiri on keskeytetty Merikarvialla Satakunnassa kesken kaiken "vuorovaikutusongelmien takia", kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Leiri keskeytettiin MT:n tietojen mukaan eilen sunnuntaina kaksi päivää etuajassa.

MT:n haastatteleman Porin lääninrovastin Heimo Hietasen mukaan leirin oli päättänyt keskeyttää Merikarvian seurakunnan kirkkoherra.

– Tällainen tilanne tietysti nostaa erilaisia huhuja ja puheita. Tähän mennessä olen itse ymmärtänyt, että siellä on ollut väärinymmärrystä sekä loukkaantumista puolin ja toisin. Kärjistynyttä tilannetta ei ole kyetty muulla tavoin hoitamaan kuin keskeyttämällä leiri, ja näen tämän perustelluksi, Hietanen kertoo lehdelle.

Rippikoulua kuitenkin jatketaan, ja konfirmaatio tapahtuu aikataulun mukaisesti. Rippikoulun hoitaa Hietasen mukaan loppuun joku muu kuin Merikarvian seurakunnan kirkkoherra.

Leiriltä oli soitettu hätäkeskukseen

Lounais-Suomen poliisin viestinnän mukaan Merikarvian seurakunnan rippileiriltä on soitettu hätäkeskukseen eilen sunnuntaina, MT kertoo. Poliisi ei ollut kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi mennä paikan päälle.

Asiasta ei ole jätetty rikosilmoitusta.

Lääninrovasti Hietasen mukaan asia selvitetään perin pohjin. 

Lue myös:

    Uusimmat