Mopoautokolarin aiheuttajalla tuomioita perheväkivallasta: Antoi 1,5-vuotiaalle tyttärelleen unilääkettä

Mopoautoa päin tahallaan ajaneella miehellä on tilillään useita aiempia rikostuomioita. Mies on muun muassa tuomittu useaan kertaan puolisonsa pahoinpitelystä ja kerran lapsensa pahoinpitelystä.  

Lapsen pahoinpitely tapahtui 2008 Kangasalla. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan mies antoi tuolloin 1,5-vuotiaalle tyttärelleen puolikkaan Tenox-tabletin.  

Tenox on huumausaineeksi luokiteltava bentsodiatsepiini. Oikeuden mukaan lapsi oli mennyt tabletin takia veltoksi eikä pystynyt seisomaan. Mies tuomittiin sakkoihin.  

Mies on tuomittu myös huumausainerikoksesta aiemmin vuonna 2008. Tuolloin hän sai tuomion muun muassa kannabiksen ja amfetamiinin myymisestä.

Vaimo hakenut eroa useampaan otteeseen

Puolisoaan mies oli pahoinpidellyt vuosina 2013, 2014 ja 2015. Oikeuden mukaan mies oli eri kerroilla muun muassa lyönyt puolisoaan nyrkeillä kasvoihin, kuristanut tätä kaulasta ja retuuttanut hiuksista. 

Miehen vaimo on vaatinut avioeroa useampaan otteeseen, mutta perunut hakemuksen tai jättänyt hakematta lopullista eroa määräajassa.

Mies on syyllistynyt vuonna 2014 törkeään rattijuopumukseen, liikennerikkomukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

Mies on tuomittu myös petoksesta. Mies ilmoitti vuosina 2012-2013 työttömyyskassaan olevansa työtön, vaikka hän oli saanut palkkaa. Mies tuomittiin teosta ehdolliseen vankeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat