Moottoripyöräjengiläisen selliä ammuttiin singolla Tanskassa

Tanskalaisen Bandidos-moottoripyöräjengin jäsen haavoittui lievästi tänään, kun hänen vankilaselliään ammuttiin singolla. Välikohtaus sattui varhain tänä aamuna Kögen kaupungissa, Kööpenhaminan eteläpuolella.

Läheiseltä päätieltä ammuttu kranaatti rikkoi sellin ikkunan ja aiheutti paineaallon, mutta ei räjähtänyt. Kranaatti vaurioitti myös muutamia muita sellejä, mutta kukaan muu ei loukkaantunut, kertoi rikostarkastaja Bruno Juul-Pedersen Kögen poliisista

Poliisi uskoo, että kyseessä oli uusin kostoisku Bandidos- ja Hells Angels -jengien jo pitkään jatkuneessa sodassa. Haavoittunut Bandidos-ryhmän jäsen kuuluu jengin johtajiin. Samassa vankilassa oli iskun tapahtuessa myös useita muita Bandidos-liigan jäseniä, mutta poliisi ei halunnut turvallisuussyistä sanoa, kuinka monta.

Olalta ammuttava sinko oli samanlainen ase, jota käytettiin Helvetin Enkeleiden klubihuoneistoa vastaan tehdyssä iskussa Kööpenhaminassa viime lokakuussa. Silloin kuoli kaksi ihmistä, yksi jengiläinen ja vieraana ollut nainen.

Poliisi löysi singon vankilan lähellä olevan päätien varrelta. Vähän myöhemmin löytyi myös varastettu auto, jota ampuja tai ampujat olivat todennäköisesti käyttäneet.

Bandidos-jengin ja Helvetin Enkeleiden välinen sota on vaatinut kolmen vuoden aikana kahdeksan ihmishenkeä Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.
(STT-RB-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat