Ferrarin pääjohtaja Luca di Montezemolo vakuuttaa olevansa tyytyväinen tallipäällikkö Stefano Domenicalin tekemään työhön, vaikka mestaruudet ovat jääneet saamatta.
Ferrari on pääjohtajansa mielestä jo F1-sarjan paras tietyillä osa-alueilla.
– Olemme parantaneet esimerkiksi strategiapuolella ja uskon, että jälleen tänä vuonna olimme siinä parhaita, kiitos paljon tieteellisemmän lähestymistavan. Olemme myös parantaneet simulaatioiden ja simulaattorin suhteen, kiitos osittain kuljettajille De la Rosalle ja Rigonille, jotka tekevät sitä täysipäiväisesti. Olemme myös parantaneet infrastruktuuriamme, esimerkiksi tuulitunneliuudistuksen myötä. Se on nyt ollut muutamia viikkoja taas käytössä emmekä ole enää Toyotan Saksassa sijaitsevan tuulitunnelin varassa. Kaudella 2013 olimme parhaita suorittamaan varikkokäyntejä, kuten olimme myös edellisvuonna, Montezemolo listasi onnistumisia.
"F1-kuskeista kuin taksikuskeja" – Ferrari kutsuu koolle tallien kokouksen