Montenegron istuva presidentti tavoittelee puolustusvoittoa vaalien toisella kierroksella

Natoon ja EU-jäsenneuvotteluihin Montenegron johdattanut Milo Djukanovic on analyytikkoarvioissa taipumassa haastajalleen Jakov Milatovicille.

Balkanilla Montenegrossa istuva presidentti Milo Djukanovic puolustaa tänään paikkaansa presidentinvaalien toisella kierroksella. Vastassaan hänellä on länsimieliseksi luonnehdittu Montenegron entinen valtiovarainministeri Jakov Milatovic.

Ensimmäisellä kierroksella maata pitkään hallinnut Djukanovic sai reilut 35 prosenttia äänistä ja Milatovic noin 29 prosenttia. Tästä huolimatta analyytikot ovat pitäneet Milatovicia suosikkina toisella kierroksella.

Esimerkiksi vaaleissa lähes 20 prosentin kannatuksella kolmanneksi sijoittunut Venäjä-mielinen ehdokas Andrija Mandic on kehottanut äänestäjiään tukemaan Milatovicia vaalien toisella kierroksella.

Uusi aikakausi?

Djukanovicin ja hänen DPS-puolueensa häviö olisi merkki uuden poliittisen aikakauden alkamisesta Montenegrossa. Vaikka presidentillä on maassa pääasiassa seremoniallinen rooli, on Djukanovic yksi maan vaikutusvaltaisimmista ihmisistä. Montenegro on liittynyt Djukanovicin johdolla sotilasliitto Natoon, aloittanut jäsenyysneuvottelut EU:n kanssa ja etääntynyt Venäjän vaikutuspiiristä.

Montenegro on ollut poliittisesti jumissa jo kuukausien ajan. Maassa on määrä järjestää uudet parlamenttivaalit kesäkuussa, kun viime vuoden jälkipuoliskolla kaatuneen hallituksen tilalle ei saatu muodostettua uutta hallitusta.

Lue myös:

    Uusimmat