"Montako tiliä sinulla oikein on?" – piilokamerakuva näyttää, millaista on ruotsidemokraattien trollitehtaalla
Ruotsidemokraattien trollitehtaaksi kutsuttu propagandakampanja paljastetaan poikkeuksellisessa uutuusdokumentissa. Puolueen viestintäosastolle soluttautuneen toimittajan taltioima videokuva näyttää, minkälaista sisältöä vaietulla osastolla julkaistaan.
Kolmiosainen Ruotsidemokraattien trollitehdas paljasti ennennäkemättömän vyyhdin, jonka myötä maan hallitus on ajautunut sisäpoliittisen kriisin partaalle.
Ruotsalaisen Kalla fakta -ohjelman toimittaja Daniel Andersson hakeutui töihin ruotsidemokraattien viestintäosastolle selvittääkseen, pitävätkö huhut puolueen järjestelmällisestä trollitehtailusta paikkaansa. Hän pääsi lopulta aivan trollitehtaan keskiöön, jossa toiminnan laajuus ja luonne paljastui.
Ruotsidemokraattien viestinnän työntekijät kuvailevat Anderssonin taltioimassa materiaalissa osastoa trollitehtaaksi. He kutsuvat itseään trolleiksi, nettisotureiksi ja meemilordeiksi.
Dokumentissa viestintäpäällikkö Joakim Wallerstein myöntää Anderssonille, että puolue rakentaa "ekosysteemiä" TikTokiin ja muuhun sosiaaliseen mediaan.
Trollitehtaalla Anderssonille käy pian ilmi, että viestintäosasto ylläpitää lukuisia anonyymejä valetilejä, jotka levittävät eteenpäin disinformaatiota.
– Tähän tuntee kutsumusta. Tämä on jotenkin pyhää, sanoo ruotsidemokraattien trollitehtailija "Alex" artikkelin videolla.
Ruotsidemokraatit on Ruotsin toiseksi suurin puolue, jonka keskeisimpiin poliittisiin agendoihin kuuluu maahanmuuttovastaisuus.
Ruotsidemokraattien trollitehdas on katsottavissa MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää