Monella koiranomistajalla tämä ilmoitus tekemättä – "Vetoan kaikkiin, joilla on kotona koira..."
Suomen Kennelliitto muistuttaa koiranomistajia mikrosiruttamaan koiransa ja ilmoittamaan ne Ruokaviraston koirarekisteriin.
Toukokuussa avautunut koirarekisteri on Ruokaviraston ylläpitämä viranomaisrekisteri, johon talletetaan tiedot koirista ja koirien haltijoista. Ruokavirasto kertoo sivuillaan, että siinä missä ennen vuotta 2023 syntyneet koirat tulee ilmoittaa rekisteriin vuoden 2023 loppuun mennessä. 1.1.2023 jälkeen syntyvät koirat ilmoitetaan rekisteriin viimeistään 3 kuukauden iässä.
Kennelliitto muistuttaa viimeviikkoisessa tiedotteessaan, että vaikka Suomessa on Taloustutkimuksen arvion mukaan noin 800 000 koiraa, näistä koirarekisteriin on ilmoitettu vasta reilut 73 400. Monen koiran tiedot siis uupuvat rekisteristä.
– Vetoan kaikkiin, joilla on kotona koira, että he ilmoittaisivat koiransa rekisteriin. Se, että koira on ilmoitettu Suomen Kennelliiton rekisteriin, joka on koiranjalostus- ja harrastusrekisteri, ei yksin riitä, vaan koira on ilmoitettava erikseen myös viranomaisrekisteriin, joka vastaa ihmisten väestötietorekisteriä, muistuttaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen tiedotteessa.
"Viranomaisrekisterin tarkoitus on erinomainen"
Koirarekisteri on aiheuttanut kritiikkiä sen vuoksi, että lemmikki tulee ilmoittaa erikseen viranomaisrekisteriin, eikä asiaa voi hoitaa samalla, kun koiran ilmoittaa Kennelliiton ylläpitämään rekisteriin.
Kukkonen kertoo, että keinoja helpottamaan koiran ilmoittamista viranomaisrekisteriin etsitään.
Tällä hetkellä sekä koiran kasvattaja ja haltija joutuvat maksamaan rekisteröinnistä erikseen saman summan. Käytännössä siis jokaisesta Kennelliittoon rekisteröitävästä koiranpennusta peritään tavallaan tuplamaksu Ruokaviraston rekisteriin rekisteröitäessä. Mahdollisuus rajapintaan Kennelliiton ja Ruokaviraston rekisterien välillä on keskusteluissa.
– Viranomaisrekisterin tarkoitus on erinomainen. Toivomme, että jatkossa rekisteri voitaisiin integroida Kennelliiton järjestelmiin ja voisimme siten palvella paremmin Kennelliiton jäseniä. Sitä kautta uskon myös, että koiranhaltijat saataisiin paremmin ilmoittamaan koiransa rekisteriin. Kaikki koirien ystävät haluavat varmasti olla mukana vastustamassa pentutehtailua ja koirien laitonta tuontia, Kukkonen toteaa.
Katso myös: Näitä koirarotuja eläinlääkäri ei itse ottaisi
Lähteet: Kennelliitto, Ruokavirasto
Uusimmat
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
Lataa lisää