Mona-Liisa Nousiaisen leski avoimena vaimonsa kuolemasta – äidin tilanne kerrottiin lapselle hyvin pian diagnoosin jälkeen: "Lapset ovat sen verran fiksuja"

Puolisonsa Mona-Liisan syövälle menettänyt Ville Nousiainen yrittää opetella elämään yksinhuoltajana ja pyörittämään yksin kotitalouden arkea. Entinen huippuhiihtäjä kertoo nyt avoimesti vaimonsa kuolemasta ja sitä edeltävästä ajasta hänen sairautensa kanssa. 

Heinäkuussa 2019 päättyi runsaan vuoden kestänyt erityinen ajanjakso Nousiaisen perheessä. Mona-Liisan syöpä vei 36-vuotiaasta ex-huippuhiihtäjästä lopulta voiton keväällä 2018 saadun diagnoosin jälkeen. Tulosruudun Viikon vieraaksi saapunut Mona-Liisan leski Ville Nousiainen kuvailee tuota ajanjaksoa ”sekavaksi ja hektiseksi”.

– Hyviä hetkiä oli tosi paljon. Ja kun saatiin se diagnoosi, olihan meillä sellainen toivonkipinä. Hän oli hyvässä fyysisessä kunnossa, hiihti vielä pari vuotta ennen diagnoosia ja taisteli silloin paikasta olympialaisissa, Ville Nousiainen kertaa Antero Mertarannan haastattelussa.

Pysäyttävää tietoa vatsasyövästä sulateltiin aluksi neljän seinän sisällä.

– Parin ensimmäisen päivän jälkeen meillä oli sellainen tila, ettei paljon huvittanut pihalle lähteä ja naapureita nähdä, eikä kenellekään jutella siitä. Ei uskottu asiaa ja ajateltiin, että eipä tämä niin paha ole. Hän oli hyvässä kunnossa ja varmasti elää vielä monta vuotta, Nousiainen kuvailee.

– Eipä se sitten silleen ihan mennytkään.

Totuus paljastui kauden jälkeen

Mona-Liisa Nousiaisen hiihtoura päättyi kauteen 2017–2018. Tuona talvena saatavilla ei ollut viitteitä vakavasta sairaudesta, vaikka naisen tuloskunto osoittikin kummallisen jyrkästi alaspäin.

– Ei ollut mitään viitteitä, vaikka näkihän sen, että hän hidastui, eikä ollut niin nopea enää. Hän oli ollut maailman nopein naishiihtäjä, Ville Nousiainen huomauttaa.

Hiihtäjä itse oli ymmällään ja niin olivat puoliso Ville ja valmentaja Toni Roponenkin.

– Kaikki, mitä he tekivät valmentajansa Tonin kanssa – siitä ei olisi pitänyt olla niin väsynyt tai lihasten surkastua, että se nopeus häviää. Sitten kun katsottiin, että mitä on tehty väärin, niin mitään ei löydetty. Sitten uran ja kauden jälkeen paljastui, mikä siinä taustalla oli.

Nousiaisille annetiin Mona-Liisan tilanteesta nopeasti synkät ennusteet.

– Paria vaihtoehtoa leviteltiin, mitä se voi olla. Oli huonompi ja sitten se, että toivottiin, että se olisi ollut vähemmän vakava syöpä. Silloin olisi ollut toivoa ja jopa selviytymismahdollisuudet. Se meni koko ajan siihen huonompaan suuntaan ja parin viikon tutkiskelun jälkeen saatiin se tieto, että se oli oikeasti niin vakava, Nousiainen muistelee.

– Siitäkin olisi ollut mahdollisuuksia toipua, mutta yleensä se tuppaa nuorilla ihmisillä, jotka sellaisen syövän saavat, olemaan niin aggressiivinen, kun se ei ole millään elintavoilla tehty, vaan se on määrätty jossain korkeammalla taholla, että hän saa tällaisen. Se on niin aggressiivinen, että nuoret ihmiset menevät aika nopeasti siitä.

Lapselle kerrottiin pian

Nousiaisten perheessä katkeruudelle suotiin vain lyhyt tovi. Heillä ei yksinkertaisesti ollut aikaa jäädä märehtimään tylyssä kohtalossa.

– Meillä oli ne kaksi viikkoa sellaista, että miksi meille, ja mitä me ollaan tehty väärin. Sitten siitä oli vain päästävä yli, koska me tiedettiin, että meillä ei välttämättä ole hirveästi aikaa. Oli päästävä yli siitä hommasta ja mentävä eteenpäin, Nousiainen kertoo.

Kymmenvuotiaalle Isabellalle kerrottiin totuus pian diagnoosin jälkeen.

– Me ollaan pienestä asti otettu lapsikin mukaan ja kerrottu sille kaikki. Meitä kehotettiin myös, että ei kannata hirveästi salailla. Lapset ovat sen verran fiksuja. Vaikka me aikuiset pidetään heitä vähän tyhmempinä, he ovat yllättävän fiksuja ja osaavat lukea aikuisia. Oli helpompi kertoa heti kaikki vakavammatkin asiat, hiihtoyhteisöltä perheen saamaa tukea kiittelevä Ville Nousiainen kertoo.

Ville Nousiainen kertoo rehellisesti elämän olevan vielä aaltoliikettä Mona-Liisan kuoleman jälkeen.

– Välillä näyttää hyvältä ja välillä oikein huonolta. Kyllä ne päivät vaihtelevat edelleenkin tosi paljon. En voi sanoa, että oltaisiin millään tavalla hirveän hyvässä balanssissa, mutta koko ajan mieli kirkkaana yritän uusia vesiä nähdä ja olen oppinut hoitamaan koko kotia ja meidän perheen palettia yksinään, Nousiainen kertoo.

Nousiaisen haastattelu kokonaisuudessaan pääkuvan videolla. Hän kommentoi muun muassa Suomen huippuhiihdon nykytilaa. 

Lue myös:

    Uusimmat