MTV Uutiset paikalla: Molly joutui lähtemään ensimmäisenä Love Island -villasta – kannustaa suosikkiparin taivalta edelleen: "He olivat koko ryhmän äiti ja iskä"

Molly putosi ensimmäisenä Love Island Suomi -ohjelmassa, mutta uskoo löytävänsä vielä rakkauden. 

Love Island Suomi -ohjelmassa draama on lähtenyt toden teolla käyntiin, kun sarjan neljännessä jaksossa nähtiin ensimmäinen parinvalinta sekä pudotus. Tunteikkaan illan seurauksena ensimmäisenä villalta joutui poistumaan 19-vuotias Molly.

Nainen kertoo MTV Uutisille parinvalintaillan olleen yhtä erittäin suurta tunnemyrskyä, mutta nyt hän katsoo kokemustaan taaksepäin erittäin hyvillä mielin. Vaikka lopputulos harmittaa, on Molly päässyt siitä jo hieman yli ja aikoo jatkaa iloisena kulkuaan eteenpäin. 

– Haluaisin nytkin ihan todella paljon lähteä sinne (villaan) takaisin, tottakai olisin halunnut jäädä sinne. Mutta nyt on ihan okei fiilis. 

Molly kertoo, ettei hän ehtinyt villassa viettämiensä päivien aikana juuri luoda syvempiä tunteita ketään miestä kohtaan. Tämän johdosta lähtö ei tullut täytenä yllätyksenä. 

– Enemmän noiden naisten kanssa bondasin siellä parhaiten. Ei löytynyt sieltä mulle sitä miestä. 

Luonnollisesti Molly olisi halunnut saada mahdollisuuden tutustua villan miehiin vielä paremmin ja olisi mieluusti ottanut selvää sen tuoreimmasta tulokkaasta Joelista. Hän ei kuitenkaan kadu mitään eikä harmittele, että olisi pitänyt toimia jotenkin toisin. 

Toki mahdollista olisi ollut, että tunteita muita kohtaan olisi voinut syntyä myöhemminkin, ajan kanssa. Jos aikaa olisi ollut enemmän, tilanne voisi olla toinen. 

– Tein juuri niin, kuin musta tuntui ja se oli ihan oikea päätös. 

Vaikka Molly suuntaa nyt takaisin kotiin Suomeen, hän kannustaa edelleen villan suosikkipariksi nousseita Nikitaa ja Tommya. Mollyn mukaan tuore, tiivis pariskunta on noussut saarelaistenkin keskuudessa todelliseksi ykköspariksi. 

– He ovat molemmat aivan ihania, niin yhdessä kuin erikseen. He olivat vähän niinkuin koko ryhmän äiti ja iskä, sellaiset että pitivät aina kaikista huolta ja aina jos tuli jotain murheita, niin kaikki kääntyivät aina heidän puoleensa. 

– He ovat sellainen tukipiste siellä ja osasivat aina neuvoa muita. Ja olivat aina ihan todella supersuloisia yhdessä. 

Tulevaisuus ja syksyn jatko on Mollylle toistaiseksi avoin, tarkkoja suunnitelmia ei toistaiseksi ole. Hän uskoo, että rakkaus voi löytyä toisaaltakin. 

Muihin saarelaisiin Molly aikoo myös pitää yhteyttä, kunhan heidän tiensä ulkomaailmassa jälleen kohtaavat. Erityisen läheiseksi Molly tuli villassa viettämiensä päivien aikana Jennin kanssa. 

– Juttelimme todella paljon kaikesta ja meissä oli tosi paljon samoja piirteitä. Hän oli ihan mahtava tyyppi ja sain häneltä todella paljon tukea. Hän oli mulle vähän semmoinen isosisko siellä, auttoi kaikessa ja hänelle pystyi kertomaan mitä vain. Todella luotettava ja ihana tyyppi. 

Jennin lisäksi Molly ehti lähentyä myös muiden saarelaisten kanssa. Uusien ystävyyssuhteiden merkitys tuli esiin koskettavasti varsinkin silloin, kun Mollyn oli aika lähteä villalta. 

– Kun lähdin huomasin, että kaikki alkoivat itkeä. Mietin että voi ei, tämä on merkannut kaikille ja itselle tuli todella tärkeä ja rakastettu olo. Kun kaikilla oli niin tunteikas hetki siinä, niin alkoi itseäkin ihan itkettää, kun kaikki muut alkoivat itkemään ensin. 

– Se oli ihanaa nähdä, että kaikki oikeasti ajattelivat samoin, että me olimme kaikki toisillemme todella tärkeitä. 

Love Island Suomi klo 21 Subilla kuutena iltana viikossa ma-la.

C More -suoratoistopalvelussa ohjelma on katsottavissa jo klo 20, lukuunottamatta startti- ja finaalijaksoja.

Lue myös:

    Uusimmat