Mökilleen kävellyt nainen raiskattiin viikonloppuna Vierumäen urheiluopistolla – poliisi pyytää kaikkia alueella yöllä olleita miehiä ilmoittautumaan

Heinolan Vierumäellä tutkitaan varhain sunnuntaina aamuyöllä tapahtunutta raiskausta, jossa tekijä on tuntematon.

Teon uhriksi joutui noin 40-vuotias suomalaisnainen, joka oli poistunut Vierumäki Resort-hotellista noin kolmen aikaan aamuyöllä. Kävellessään kohti Vierumäen urheiluopiston päärakennusta ja omaa mökkiään, oli naisen seuraan lyöttäytynyt vaaleaihoinen suomea puhunut mies.

Mies oli pakottanut naisen liikenneympyrän viereiseen metsikköön raiskaten naisen fyysisiä vammoja aiheuttaen.

Tieltä näki tekopaikalle

Poliisi toivoo vihjeitä tapahtuman selvittämiseen, ja pyytää tapahtumaan, uhriksi joutuneeseen naiseen tai naisen seurassa noin kello kolme olleeseen mieheen liittyviä havaintoja.

Läheiseltä tieltä ja metsän takaiselta parkkialueelta näki tekopaikalle. Uhrilla oli päällään musta polvipituinen mekko, jossa oli kyynärpäihin ulottuvat hihat.

Miehiä pyydetään ilmoittautumaan

Poliisi pyytää lisäksi ilmoittamaan poliisille sähköpostille, jos yleisö on tehnyt havaintoja esimerkiksi naapurimökkiin tai omassa käytössään olleeseen mökkiin saapuneesta mieshenkilöstä aamuyöllä kello kolmen jälkeen.

Poliisi on saanut taltioitua tapaukseen liittyviä erilaisia rikosteknisiä näytteitä, joiden se uskoo myöhemmin auttavan tekijän jäljille.

Poliisi pyytääkin kaikkia miespuolisia henkilöitä, jotka olivat kyseisenä aikana Vierumäellä ja jotka saapuivat omaan majoitukseensa sunnuntaina aamuyöllä kello kolmen jälkeen, ilmoittautumaan poliisille sähköpostilla.

– Näin saadaan epäiltyjen henkilöiden lukumäärää pienennettyä, ja poliisi ei turhaan tavoittele muulla tavoin näitä miehiä, poliisi perustelee.

– Alueella aamulla kolmen jälkeen liikkuneita miehiä pyydetään laittamaan yhteystietonsa mainittuun sähköpostiin, poliisi painottaa.

Poliisi pyytää kaikki asiaan liittyvät vihjeet puhelimitse numeroon 0295 437444 tai sähköpostitse osoitteeseen heinola.hame@poliisi.fi.

Muokattu juttua 10.7. kello 9.55: Poliisi tiedotti aluksi virheellisesti, että Vierumäellä on Scandic-hotelli, mutta nykyään hotelli on Vierumäki Resort Hotel. Hotellin nimi on muutettu juttuun.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja