Keihäänheiton vuoden 1983 maailmanmestari Tiina Lillak paaluttaa, että suomalaisen keihäänheiton valmentajakaartissa "pitää tapahtua asioita".
Julkisuuden valokeilaa viime vuosina vältellyt ja yksityisyydestä nauttiva Lillak, 62, oli tällä viikolla harvinaisesti haastateltavana 40 vuotta yleisurheilun ensimmäisistä MM-kilpailuista -mediatilaisuudessa Helsingissä. Kyseisten kisojen maailmanmestarilla, myös olympiahopeaa urallaan saavuttaneella entisellä maailmanennätysheittäjällä oli jopa hälyttävää kerrottavaa, kun häneltä kysyi, minkä verran nykyiset suomalaiset naisheittäjät ovat kyselleet vinkkejä häneltä.
– Eipä kukaan ole kysynyt, Lillak vastasi.
– Minä luulen, että nuoremmat, Rantasen Heli ja Mikael Ingberg, pystyvät paremmin kertomaan, hän viittasi nöyrästi toisiin suomalaisiin keihäslegendoihin.
"Valmentajakaartissa pitää tapahtua asioita"
Vaikka positiivisiakin väreilyjä on – 20-vuotias Anni-Linnea Alanen esimerkiksi hätyytteli vastikään 60 metrin rajaa Puolan EM-joukkuekilpailuissa ennätyksellään 59,69 – fakta on, että suomalaisessa naiskeihäänheitossa ollaan vajottu kauas suuruuden päivistä.
Vuoden 2017 jälkeen päälle 60 metrin ovat kilpailuissa heittäneet vain Heidi Nokelainen vuonna 2020 ja Sanne Erkkola viime vuonna.
Lillak itse toteaa, että lajin suomalaisessa suosiossa on "jonkinmoinen kato käynyt" samalla kun naisissa esimerkiksi moukari, seiväshyppy ja aitajuoksu ovat olleet nosteessa.
– Kyllä jotain pitää tehdä, jotta me saamme tälle lajille taas hyvää tulevaisuutta.
LUE MYÖS: Maailmankuulun yleisurheiluilmiön luonut suuruus hämmästyi näystä Suomessa – "Tämä on hullua"
Jatkokysymykseen siitä, mitä se jotain on, Lillak ei vastauksessaan kiertele.
– Varmasti valmentajakaartissa pitää tapahtua asioita.
Lillak tarraa kiinni siihen, että suomalaislupausten nousu kohti kansainvälistä huippua on tyssännyt paikoin vammojenkin hidastamana.
– Meillä on ollut ja on hyviä tulevaisuuden lupauksia, mutta loukkaantumiset ovat aika valitettavia aikaisessa vaiheessa. Sitäkin sopii kysyä, onko valmentautumisessa ongelmia.
"Valmennustiedot voisi kirjata jo aikaisessa vaiheessa"
Lillakinkin kokemuksista olisi taatusti nykyheittäjilläkin paljon ammennettavaa. Hän itse toivoo, että tiedonkulku sujuvoituisi.
– Entisten huippujen valmennustiedot voisi kirjata jo aikaisessa vaiheessa, että ei odoteta, kun toinen on eläkkeellä. Aika paljon arvokasta tietoa unohtuu. Kaikkea ei ole kirjattu ylös.
Näitä arvokkaita tietoja voitaisiin Lillakin mukaan käyttää nykyisessä valmennuksessa paremmin hyväksi. Vaikka keihäsmalli 1990-luvun lopulla muuttui, huippuheittämisen universaalit lainalaisuudet eivät ole vuosikymmenien saatossa muuttuneet.
– Kinnusen Kimmo on yrittänyt saada minun harjoituspäiväkirjojani, mutta ne ovat niin sekaisia ja paperit levällään, että en ole vieläkään niitä saanut annettua eteenpäin.
Mestaruuden hetkellä syntyneelle tytölle nimeksi Tiina
Kahdesti urallaan maailmanennätyksen kiskaissut, parhaimmillaan 74,76 keppiä lennättänyt Lillak tekee yhä töitä hermoratahierojana, mutta aikoo kahden–kolmen vuoden kuluttua siirtyä eläkkeelle "hoitamaan itseäänkin".
Vuoden 1983 MM-keihäskisasta, jossa hän heitti maailmanmestariksi viimeisellä kiskaisullaan, legenda muistaa etenkin maineikkaan ja riemukkaan kunniakierrosjuoksunsa. Valtava tunnelmakin jätti jäljen.
– Täällähän (Helsingin olympiastadionilla) oli lisäkatsomo, katsomo oli täysi ja huuto hirveä.
Vuoden 1983 kisojen ainoa suomalainen maailmanmestari heittää "tavanneensa varmaan kaikki katsojat", jotka tuolloin hänen kultakilpailuaan paikan päällä seurasivat.
– Vuosikymmenien saatossa ihmiset ovat tulleet kertomaan, että minäkin olen ollut katsomassa.
Mieleen on painunut lähtemättömimmin tarina, jonka hän kuuli vasta jokunen vuosi sitten.
– Paras on ehkä se, että samaan aikaan kun oli se viimeinen heitto ja yleisö mylvi täällä, Naistenklinikalla syntyi tyttölapsi, joka sai nimekseen Tiina.
– Se oli hienoa.