Oli aikoinaan monille tahoille kova shokki, kun naiset pääsivät mukaan myös hiihdon arvokisoihin. Olympiatasolla se tapahtui Oslossa 1952 ja MM-tasolla Falunissa kaksi vuotta myöhemmin. Suurta ihmetystä herätti, kun naisten kilpailumatkaksi määriteltiin 10 kilometriä, esimerkiksi olympialaisten naisten pisin juoksumatka oli tuolloin 200 metriä.
Sitkeät suomalaisnaiset eivät olleet asiasta moksiskaan. Meiltä osallistui Oslon kympille verevä ja kovakuntoinen naisnelikko. Heistä kovin oli Oslossa tamperelainen tiilitehtaan konttoristi Lydia Wideman, joka oli tuolloin iältään jo 31-vuotias – silloisen urheilumaailmankatsomuksen mukaan veteraani. Hänestä tuli ensimmäinen suomalainen hiihdon naisolympiavoittaja. Sinä vuonna Wideman ei muuten hävinnyt yhtään kilpailua.
Jo Oslon olympiakilpailun puolivälissä Wideman johti minuutilla ja minuutti jäi myös hänen lopulliseksi voittomarginaalikseen. Kakkosena maalivaatteen alle suksi Mirja Hietamies ja kolmantena Siiri Rantanen, joten suomalaisten arvokisa-avaus meni aivan nappiin. Widemanille jäi vielä vähän varastoonkin, ainakin Voitto Raatikaisen Kultatytöt–kirjassa olevan Widemanin oman kertomuksen mukaan:
”Puolivälin jälkeen alkoivat laskut. En ole koskaan ollut hyvä laskemaan, mutta olen laskenut silti, tosin huutanut ja voivottanut, jos on kauhea mäki ollut. Yhtäkkiä siinä 7 kilometrin kohdalla seisoi Eeti Nieminen ja joku toinen yhdistetyn poika, jotka oli määrätty meitä juottamaan. Eeti tarrasi minua niskasta kiinni. Se tapahtui juuri sellaisen korkean nousun päällä. Toinen heitti suuhuni sitruunamehua. Kun aloin laskea mäkeä, meni juoma väärään kurkkuun ja laskin metsään. Mutta pääsin sieltä kiertäen takaisin, eikä minulle sattunut muuta kuin että puserostani repesi hiha.”
Widemanilla oli 11 sisarusta, joten ei ihme, että hänet tunnettiin eläväisenä ja touhukkaana naisena. Sellainen hän on edelleen, vaikka ikää on jo mittarissa 88 vuotta.
Mäntän kotikulmilla sisarukset urheilivat kovasti ja järjestivät omia hiihtomittelöjään. Myös Lydian kaksoissisar Tyyne saavutti urallaan kolme Suomen mestaruutta. Lydia Wideman alkoi suhtautua urheilemiseen vakavammin 1940-luvun lopulla. Motivaatio tosin laski, kun naisia ei tahdottu ottaa mukaan arvokisoihin. Wideman oli erinomaisen positiivinen urheilija, hiihtokilpailuissakin hänet nähtiin tuon tuosta painelemassa hymy huulillaan.
Hänen uransa mielenkiintoinen kukkanen on juuri se, ettei hän ollut koskaan mukana MM-kilpailuissa. Oslon olympiakisoissa tosin jaettiin myös MM-mitalit. Tuolloin Wideman oli kuitenkin jo 31-vuotias, Falunin 1954 aikana ikää oli jo 33. Niihin kisoihin hän ei enää yrittänyt mukaan, joten ura kansainvälisillä laduilla jäi kovin lyhyeksi.
Teksti: Lauri Hollo
(Juttusarjan lähteitä mm: Antero Raevuori: Huippu-Urheilun maailma 4, Helge Nygren: Pitkä latu, Pentti Jussila: Suomen hiihto)
(MTV3)