MM-kisoissa röyhkeää sensurointia – taustalla Gianni Infantinoon kohdistunut teko

Fifa-pomo Gianni Infantino joutui buuausmyrskyn kohteeksi 0:52
Katso videolta Infantinoon kohdistunut buuauskonsertti.

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino on ollut tuttu näky kansainvälisessä tv-kuvassa. Nyt pohjoismaalaiset toimittajat kertovat, että Infantino olisi sensuroitu pois stadioneiden näytöiltä.

MAINOS

Jalkapallon MM-kisat
20.11.–18.12.

MTV ja C More esittivät MM-turnauksesta 22 ottelua suorina lähetyksinä!

Tavallisesti stadioneiden näytöissä on näkynyt sama kuva kuin tv-lähetyksissä. Englannin ja Walesin välisessä kamppailussa katsojat buuasivat Infantinolle, kun tämä oli ilmestynyt näyttöjen kuviin. Tämän jälkeen MM-kisojen stadioneiden kuviin on tullut muutos.

NRK:n selostaja Christian Nilsen kertoi, että maanantaisessa Brasilian ja Etelä-Korean välisessä ottelussa stadionin näytöillä ei näkynyt Infantinoa, vaikka tämä oli ilmestynyt tv-kuviin. Dagbladet oli ollut myös paikalla stadionilla ja huomannut saman sensuurin. Tiistaisessa Marokon ja Espanjan välisessä ottelussa sama tilanne toistui.

– Sitä on tapahtunut useamman kerran viime päivien aikana, NRK:n Andreas Stabrun Smith sanoi.

Useat brittimediat ovat uutisoineet samanlaisesta ilmiöstä. Dagbladet oli tavoitellut Fifaa kommentteja varten, mutta kattojärjestö ei toistaiseksi ole vastannut.

MM-kisoissa on edetty puolivälierävaiheeseen. Ottelut pelataan tulevana perjantaina ja lauantaina.

Katso pääkuvan videolta Infantinoon kohdistunut buuauskonsertti. Alla olevalla videolla Infantinon ennen MM-kisoja annettu kohupuhe.

Parjatulta Fifa-pomolta Gianni Infantinolta hämmästyttävä puheenvuoro –"Tunnen itseni homoseksuaaliksi" 0:53

Lue myös:

    Uusimmat