Miten Suomen Nato-jäsenyys käytännössä päätettäisiin? Asiantuntijat listasivat pahimmat kuopat hakemuksen polulla

Suomessa jäsenyys luultavimmin vaatisi kansanäänestyksen.

Siihen viittasi viimeksi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö MTV:n Asian Ytimessä -ohjelmassa viime keskiviikkona.

– Suuret ratkaisut, kuten EU-jäsenyys ja Nato-jäsenyys, vaativat kansan kantaa, Niinistö sanoi, ja puhui kansakunnan jakautumisen vaarasta, jos jäsenyydelle ei ole riittävää hyväksyntää.

Vuoden 1995 alussa toteutunut EU-jäsenyys mullisti Suomen omaa lainsäädännöllistä ja kansainvälisesti sopimuksellista ja poliittista asemaa. Olimme muodollisestikin länttä.

EU-prosessi kesti vuosia

Hakuprosessi oli pitkä: Suomi vei jäsenyyshakemuksensa Brysseliin maaliskuussa 1992. Jäsenyydestä päätettiin marraskuussa 1994 eduskunnassa äänin 152-45, pitkän parlamenttikeskustelun jälkeen.

Lisäksi jäsenyydestä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys kampanjoineen. 57 prosenttia äänestäjistä sanoi kyllä, 43 prosenttia oli vastaan.  

Nato-jäsenyys ei olisi pikkusormen liikkeen kokoinen poliittinen, sotilaallinen ja valtiosopimuksellinen muutos, vaikka arvoyhteisönä se olisi kotoisa.

Aloite Nato-jäsenyyden hakemiselle lähtisi tasavallan presidentin kanssa kokoontuvasta hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta valiokunnasta. Päätöksen hakemisesta tekisi presidentti.

Hallitus laatisi aikeesta selonteon eduskunnalle, jota pidettäisiin hakemusruljanssin suhteen ajan tasalla. 

Perustuslaki ei anna yksiselitteistä vastausta

Perustuslakiasiantuntijoilla riittäisi töitä miettiä osaltaan, millaisesta kansainvälisestä sopimuksesta on kyse ja miten se tulisi eduskunnassa hyväksyä.

Kansainvälisistä velvoitteista puhuvat perustuslain pykälät 94 ja 95 eivät anna yksiselitteistä vastausta siihen, millaisella enemmistöllä Suomen nykyistä sotilaallista asemaa sopimuksellisesti muuttava jäsenyys pitäisi eduskunnassa hyväksyä.

Suomen jäsenhakemus hyväksyttäisiin Brysselin päämajassa nopeammin kuin ehtisi sanoa Pohjois-Atlantin puolustusliitto, kuuluvat optimistisimmat arviot.

Natossa jäsenhakemuksen pitää saada peukku ylöspäin kaikilta sotilasliiton 30 jäsenmaalta yksimielisyysperiaatteen mukaisesti. Kansallisilla tasoilla osa jäsenmaista käsittelee hakemukset parlamenteissaan.

Hakemuksen hyväksyminen ei olisi parin päivän läpihuutojuttu, mutta ei kestäisi toisaalta vuotta tai kahta, arvioi johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista MTV:n Uutisille.

Hakemuksen polulle voisi tulla poliittisia kuoppia

Kyse ei ole hänen mukaansa ensisijaisesti siitä, etteikö Suomi täyttäisi Naton vaatimuksia kuten länsimaista demokratiaa, markkinataloutta, vähemmistöjen oikeudenmukaista kohtelua, pyrkimystä konfliktien rauhanomaiseen ratkaisuun ja velvollisuutta osallistua yhteiseen puolustukseen. 

Suomella on tiivis monen tason yhteistyö ja isäntämaasopimus Naton kanssa. Kuten ulkoministeriön arviossa mahdollisesta jäsenyydestä todetaan, Suomi on lähes niin lähellä Natoa kuin ei-jäsen voi olla.

Hakemusta voisi jarruttaa poliittinen halu tai sen puute Naton jäsenmaissa.

– Ajatus (optimistisimmillaan) lienee se, että kun suuret jäsenmaat kuten Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Saksa tukevat ajatusta, ne tarvittaessa pakottavat pienet maat ruotuun. Se on mahdollista, mutta on esimerkkejä, ettei se näin välttämättä mene, Salonius-Pasternak muistuttaa. 

Hän mainitsee esimerkkeinä Turkin ja Kreikan, joista kumpikaan ei ole sotilaallisesti kääpiö, eivätkä ne ole keskenään parhaissa naapuriväleissä.

Turkki ja Kreikka hankaloittaneet  

Turkki päätti hankkia Venäjältä S-400 ilmapuolustusjärjestelmiä. Yhdysvaltojen vastustuksesta huolimatta Turkki teki kaupat. Yhdysvallat puolestaan heitti maan pois suomalaisillekin tutuksi tulleesta F-35-hävittäjähankkeesta.

Kreikka puolestaan jarrutti Pohjois-Makedonian jäsenyyttä maan nimen takia. Valtio oli aiemmin Makedonia, mutta Ateenan tiukka kanta oli, että sekä historiallinen ja nykyinen Makedonian maakunta kuuluvat nimeä myöten Kreikalle.

Suomi ei ole hakemassa Nato-jäsenyyttä ainakaan nyt, mutta näkee Nato-oven olevan auki. Se kuuluista nato-optio. 

Mutta jos, siis ajatusharjoituksellisesti jos, Suomi hakisi jäsenyyttä nykyisessä Euroopan turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, missä Venäjä vaatii Natoa olemaan ottamatta lisää jäseniä, ja on sijoittanut joukkojaan Ukrainan rajoille kolmesta suunnasta, tilanne voisi täällä muuttua hyvin vaikeaksi.

Venäjältä voisi odottaa rajuakin reaktiota

Miten Venäjä reagoisi hakemuksen jättämisen ja sen hyväksymisen välillä?

Siihen jäisi ehkä vaaralliseksikin muuttuva aikaväli. Moskova ei todellakaan halua, että Suomi liittyisi lännen sotilasliittoon, vaikkei ole Suomea nimeltä maininnut.

– Pakolaiset, Salonius-Pasternak sanoo heti ykskantaan.

Venäjällä olisi erittäin laaja valikoima ryhtyä vastatoimiin diplomatiasta talouteen ja sotilaallisista toimista hybridivaikuttamiseen:

– Venäjä on kevyemmässäkin tilanteessa uhannut, että se voi lähettää Suomen rajan yli pakolaisia. Epäilisin, että jos Venäjällä ei olisi jotain aivan muuta paljon merkittävämpää ajateltavaa, kuten globaalia kriisiä, jonka aikana Suomen jäsenyys ei olisi sen prioriteettilistan ykkösenä, niin voisi odottaa Venäjän käyttävän jopa koko spektriä, hän pohtii.

Onkin puhuttu Nato-maiden antamista kahdenvälisistä turvatakuista aikajaksolle hakemisen ja hyväksymisen välillä. Salonius-Pasternak sanoo uskovansa, että Suomi ja Ruotsi saisivat tällaiset turvatakuut.

Budjetiin ja puolustusvoimiin ei suuria muutoksia

Jos Suomi ja Ruotsi olisivat Naton 31. ja 32. jäsenmaat – mikään muu valtio tuskin ehtisi uudeksi jäseneksi väliin – vaikuttaisiko jäsenkirja Suomen puolustusvoimien toimintaan ja puolustusbudjettiimme?

Yhdysvallat on vaatinut pitkään, että jäsenmaat nostavat puolustusbudjettinsa kahteen prosenttiin bkt:staan. Suomen puolustusministeriön budjetti vuodelle 2022 on 1,96 prosenttia bkt:sta.

– Puolustusbudjetin koko Suomessa tai muussakaan Nato-maassa ei ole jäsenyydestä riippuvainen asia. Kyseessä on Nato-maiden yhdessä sopima tavoitetaso ja vahva toive Yhdysvalloilta, mutta sen kummennin Nato kuin Yhdysvallatkaan eivät voi määrätä kansallisia budjetteja, muistuttaa puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston osastopäällikkö Janne Kuusela MTV:n Uutisille.

Kuuselan mukaan osalla Naton perustajajäsenistä puolustusbudjetti on lähempänä 1.5 prosenttia kuin Washingtonin asettamaa rimaa. Tästä Donald Trump muistutti taajaan omalla tyylillään.

Entä sotilaalliset järjestelmät, sotaharjoitukset ja suomalaisten osallistuminen Naton toimintaan?

Suomalaisia jo on esimerkiksi Naton päämajassa Brysselissä ja opiskelemassa läntisissä sotaoppilaitoksissa. Jäsenyys veisi vähintään kymmeniä suomalaisia töihin Nato-koneistoon maailmalla.

Sotilaallisia järjestelmiä on hiottu ja hitsattu Nato-yhteensopiviksi jo pitkään.

Tässä mielessä puolustusvoimia ei jouduttaisi mylläämään uusiksi, kun pohjatyö on jo tehty. Kuuselan mukaan muutos näkyisi ehkä merkittävimmin johtamis- ja viestijärjestelmien päivittämisessä, mutta ei tarvittaisi ”mitään valtavaa remonttia”. 

Osa Suomen puolustusbudjetista kansalliseen puolustukseen

Ulkopoliittisen instituutin tutkija näkee kuitenkin yhden dramaattiseksi kutsumansa muutoksen.

– Se, miten tehtäisiin puolustussuunnittelua. Tietenkin jokainen jäsenmaa vastaa omista suunnitelmistaan. Mutta ne pitäisi koordinoida, synkronoida ja mukauttaa Naton kokonaissuunnitteluun, Salonius-Pasternak sanoo ja huomauttaa, että tästä Suomessa ei hänen mielestään juuri puhuta ääneen.

Salonius-Pasternak muistuttaa siitä, että jäsenenäkin merkittävä osa Suomen puolustusbudjetista menisi kansalliseen puolustukseen kalustoineen, varushenkilöineen ja harjoituksineen kotimaaperällä.

Mutta jäsenyys myös toisi aivan uusia ulottuvuuksia. Mentäisiin Naton olemassaolon ytimeen.

Yhteinen puolustus ja artikla 5

– Sotaharjoituspuolella merkittävä laadullinen ero olisi yhteisen puolustuksen harjoittaminen. Yleisesti ottaen jäsenyys toisi puolustukseen ennalta ehkäisevän pelotteen. Puolustuksen tarkoitushan on, ettei sitä tarvitsisi käyttää, Kuusela sanoo.

Sotilasliiton sopimusapparaattia tuntee ani harva, mutta suuri yleisökin on kuullut artikla 5:stä.

Sopimuspykälässä kyse on kollektiivisesta puolustuksesta ranskalaiskirjailija Alexandre Dumas’n muskettisoturien hengessä: hyökkäys yhtä jäsentä vastaan on hyökkäys kaikkia jäsenmaita vastaan.

Salonius-Pasternakin mukaan tätä Nato käytännössä harjoittelee keväällä Norjan johdolla Cold Response -harjoituksessaan, johon osallistuvat myös Suomi ja Ruotsi.

– Siinä harjoitellaan Naton artikla numero viiden kollektiivista puolustusta, piste. Ei se ole mikään kriisinhallintaharjoitus. Sen luonne on päivänselvä, vaikka Suomessa osallistumisestamme puhuttaisiinkin erillisharjoituksena.

Puolustuskysymyksistä paljon julkisesti keskusteleva Salonius-Pasternak sanoo odottavansa sitä, millaista puhetta harjoitus täällä herättää, vaikka Suomen Nato-linja ei ole muuttumassa.

Suomi on ollut mukana Cold Response -harjoituksessa aiemminkin, mutta tilanne Euroopassa on muuttunut synkemmäksi sen jälkeen.   

Nato löysi uudelleen merkityksensä

Enää ei eletä vuosituhannen vaihdetta, jolloin Nato etsiessään mielekkyyttä olemassaololleen satsasi kansainväliseen kriisinhallintaan Afganistania myöten. 

Kuuselan mukaan muutokset huonompaan Euroopassa ovat saaneet jäsenmaat lisäämään puolustusrahojaan kotikulmillaan. Salonius-Pasternak kääntää asiaa toisin päin.

– Jäsenyys enemmänkin asettaisi jonkinlaisen lattian, ettei liu’uttaisi alaspäin, kuten Ruotsi teki aiemmin. Budjetin suhteen Suomella ei olisi ongelmia lähivuosina.

Kukin jäsenmaa päättää itse, ottaako se maaperälleen Nato-joukkoja kalustoineen. Nato ei ole niitä ollut kauheasti tunkemassakaan. Syy löytyy vuosituhannen vaihteen kriisinhallintalinjanvedosta. Tuolloin Nato purki ja ohensi rakenteitaan Euroopassa, Kuusela valottaa.

"Nato-joukkoja vaatimalla vaadittava maaperälleen"

– Niitä pitää vaatimalla vaatia. Vasta viime aikoina tilanne on muuttunut, kun Baltian maat ja Puola ovat pyytäneet monikansallisia Natojoukkoja alueilleen. Tämän lisäksi Yhdysvalloilla on omia kansallisia, Naton ulkopuolisia, toimenpiteitään, Kuusela sanoo.

Sotilasliiton jäsenmaat tekevät luonnollisesti puolustuspäätöksiä itsenäisesti myös siinä, kenen kanssa ja/tai missä ne toimivat, artikla 5:n ulkopuolella.  Esimerkinä Tanska, joka äskettäin lähetti sotalaivansa Itämerelle kansainvälisille vesille seuraamaan venäläisten sotilasalusten kulkua.

Suomessa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa on perinteisesti pidetty vaikeana ja arkana, vain asiaan tiukasti vihkiytyneiden salatieteenä.

Kylmän sodan ajan laahus näkyy yhä tässä-asiassa-ei-elämöidä-mentaliteetissa. Mutta viimeistään Ukrainan konfliktin myötä kansallinen turpo-Hyde Park on kuitenkin auennut meikäläisittäin melkein puheliaaksi.

Se on hyvä asia. Jo siksi, että kansalaisten tietoisuus ja ymmärrys lisääntyvät. Ja siksi, jos Suomi avoimesti alkaa pyrkiä muuttamaan nykyistä Naton ulkopuolista asemaansa. Kansalaiset suunnasta ilmeisesti pääsevät sanomaan painavan sanansa.