Miten säästää sähkössä? Tässä tehokkaimmat tavat
Kodin suurimpia sähkösyöppöjä ovat kylmälaitteet, valaistus ja elektroniikka. Niiden kulutusta voi ja kannattaa pienentää – lisäsäästöjä voi hakea myös sähköyhtiötä vaihtamalla.
Sähkösyöpöt voivat viedä yllättävän paljon energiaa ja niiden tunnistaminen on avain pienempään kulutukseen. Myös lämmityskustannuksilla on suuri merkitys, joten esimerkiksi huonelämpötilaa pienentämällä ja ikkunoiden ja ovien tiivisteitä tarkkailemalla voi säästää sievoisen summan.
Kylmälaitteiden käyttö kuntoon
Motiva Oy:n kuluttajaneuvoja Elina Ovaskainen kertoo, että kylmälaitteet vievät edelleen lähes kolmanneksen kotitaloussähköstä. Toisin kuin voisi luulla, myös kylmälaitteiden sähkönkulutukseen voi vaikuttaa.
Esimerkiksi jääkaapin tai pakastimen täyteen ahtaaminen ja puhdistamatta jättäminen lisäävät niiden sähkönkulutusta. Jos kaikkea ruokaa ei ehdi syödä ennen parasta ennen -päiväystä, se kannattaa heittää mahdollisimman pian pois tilaa viemästä.
– Kylmälaitteiden sisälämpötiloja ei tarkkailla eikä niitä sijoiteta oikein keittiössä, Ovaskainen luettelee muita syitä kylmälaitteiden suurelle sähkönkulutukselle.
– Jos kylmälaite sijoitetaan jonkun lämmönlähteen viereen tai suoraan auringonpaisteeseen, sen kulutus lisääntyy.
Sähkölaitteet irti seinästä
Viime vuonna julkaistusta sähkönkäyttötutkimuksesta käy ilmi, että elektronisten laitteiden määrä on kasvanut niin, että se on syönyt laitteiden kulutuksen pienentymisen aiheuttaman säästön sähkölaskusta. Elektroniikka kuluttaa siis kokonaisuutena yhtä paljon sähköä kuin ennen, vaikka yksittäisen laitteen kulutus on teknologian kehittyessä pienentynyt.
Suurta osaa elektroniikkalaitteista ei nykyään sammuteta kunnolla, vaan pidetään standby-tilassa. Vaikka laitteiden kulutus onkin määritelty standby-tilassa hyvin pieneksi, kulutus kertautuu, kun laitteita on monia.
– Laitteet voi laittaa kiinni sellaiseen jatkojohtoon, jossa on virtakytkin, ja laittaa siitä yöksi virran pois, Ovaskainen vinkkaa.
Ja niin kätevää kuin läppäriä onkin pitää sylissä televisiota katsoessa, säästäväinen sulkee koneen silloin kuin ei sitä käytä.
Kilpailuta palveluntarjoaja
Sähkön verotukseen tai siirtohintaan kuluttaja ei voi vaikuttaa, mutta myyntihintaan voi ja se kannattaa kilpailuttaa. Esimerkiksi sahkonhinta.fi-osoitteessa on Energiaviraston ylläpitämä riippumaton sähkön hintavertailu, jonka avulla voi löytää itselleen sopivimman sähkösopimuksen.
(MTV LIFESTYLE)
Lue myös:
Uusimmat
-
00:01
Säätiöiltä yli puolen miljardin tuet: Tänne rahat menivät
-
23:03
Ukraina luottavainen Yhdysvaltain tuen jatkumiseen – MTV seuraa sotaa
-
22:45
Tästä se alkaa: Pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti – liukkaus voi yllättää
-
22:34
Hurja käsirysy puhkesi huippukilpailussa – verta vuotava riitapukari lateli tappouhkauksia
-
21:49
Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut näyttelijä Mikko Penttilä ei peitellyt pettymystään: "Totta kai harmittaa"
-
21:42
Joku kaatoi Robin Hood -elokuvasta tutun vuorivaahteran Britanniassa: Paikallinen pubi tarjoaa muhkeata palkintoa syyllisen löytymiseksi
-
21:38
Suomalaispuolustaja vaihtaa NHL-seuraa
-
21:29
Rekka kaatui Meksikossa: Ainakin kymmenen siirtolaista kuollut
-
21:27
Teemu Suninen avautui MM-rallinsa sokkipäätöksestä – "Tuntuu tällä hetkellä turhalta"
-
21:26
Hyökkääjältä kaapattuun T-72-panssarivaunuun tuli ongelmia: Ukrainalaissotilas soitti tekniseen tukeen – Venäjälle!
-
21:22
Jo kolmas pari joutui kotimatkalle Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta
-
20:46
Yleisö buuasi pisteille – Sointu Borgilta tiukka kuittaus TTK-tuomareille
-
20:36
Emma Kimiläiselle kymppi! Teki askelkuvion, jossa ammattitanssijatkin usein epäonnistuvat
-
20:33
MM-ralli 2023: MM-pisteet ja tulokset
-
20:28
KuPS:lle raskas pettymys – HJK saa vielä odottaa juhliaan
-
20:24
Yllättävä käänne suorassa tv-lähetyksessä: Debattikumppanit saivat tarpeekseen ja aloittivat nyrkkitappelun
-
20:19
Yeboyahin ja Valtteri Palinin tanssi sai TTK-studion hurmioon: "Tässä on tämän kilpailun suola"
-
20:18
Rovanperälle iso päänahka, Suniselle karmea keskeytys, Toyota taas maailmanmestariksi – näin Chilen MM-rallin päätöspäivä eteni
-
20:17
TikTok-villityksen sanotaan kertovan, kenellä on kauniit kasvot – plastiikkakirurgilta painava varoitus
-
19:58
Mikko Penttilän yllättävä TTK-esitys sai tuomariston jakautumaan: "Jotkut tykkää, jotkut ei"
-
Lataa lisää