Sloveniassa on vain noin tuhat rekisteröityä jääkiekkoilijaa, mutta siitä huolimatta maa oli toista kertaa peräkkäin mukana olympiaturnauksessa.
Vieläkin yllättävämpää oli, että Slovenia voitti Pyeongchangissa kaksi peliä. Tie päättyi 1-2 -jatkoaikatappioon karsintaottelussa Norjaa vastaan.
Norja-pelissä slovenialaiset osuivat kahdesti yläputkeen.
– Palloilupelin lainalaisuus on, että jos et käytä paikkojasi, ropisee jossain vaiheessa omiin. Me oltiin kaksi kertaa tässä turnauksessa onnekkaampi joukkue ja nyt onni kääntyi. Monta kertaa se on tämmöisessä turnauksessa onnestakin kiinni, kommentoi Sloveniaa valmentava Kari Savolainen.
Savolaisen mukaan Slovenian joukkueelle voi antaa silti kiitettävän arvosanan.
– Ehdottomasti oli hyvä turnaus. Ei kahta kysymystä siitä asiasta.
"Olen huolissani tulevaisuudesta"
Sloveniassa on vain noin pari miljoonaa asukasta. Silti maa on koripallon hallitseva Euroopan mestari ja on pelannut tämän vuosituhannen puolella kahdesti jalkapallon MM-kisoissa. Jugoslavian vahvat palloiluperinteet näkyvät.
– Hyvä kysymys, mihin heidän palloilukulttuurinsa perustuu. Tän kärjen osalta on jääkiekossa perustunut siihen, että pelaajia on päässyt Euroopan parempiin sarjoihin pelaamaan. Sitä kautta taso väkisinkin kohenee, Savolainen arvioi menestyksen syitä.
Slovenian jääkiekossa riittää kuitenkin haasteita.
– Kyllä olen huolissani tulevaisuudesta. Niitä pelaajia on niin vähän. Kun tää sukupolvi väistyy, voi tulla ”tenkkapoo”, Savolainen totesi.
Taloudellisia ongelmia Slovenian jääkiekossa riittää.
– Haasteita on. Liitossa on kolme työntekijää. Se kertoo jo osaltaan sen tilanteen. Siellä on niin paljon eri lajeja, jotka taistelevat siitä vähästä rahasta. Yllättävän hyvin ne muutkin lajit on kuitenkin hengissä pysyneet, Savolainen paljasti.
Savolaista Slovenian olympiaprojektissa on auttanut Risto Dufva,
– Risto on ollut meidän valmennustiimin jäsen. Hän on auttanut taktisessa suunnittelussa, harjoitusten suunnittelussa. Hän on auttanut minua henkisesti. Olympialaisissa on vastuullinen ja kova paikka olla päävalmentajana. Yllättävän iso apu on siitä, että on omalla kielellä puhuva mies apuna, Savolainen kertoi.
Savolainen valmentaa Sloveniaa vielä yhdessä turnauksessa. Slovenia pelaa huhtikuussa ykkösdivisioonan MM-turnauksessa.
– Kevään kisoihin on sopimus. Sen jälkeen ei ole mitään tietoa.
Pyeongchangissa Slovenian turnaus päättyi ikävissä merkeissä. Joukkueen hyökkääjä Ziga Jeglic kärähti kielletystä fenoterol-aineesta.
Savolainen ei kommentoinut, kuinka yleistä piristeiden käyttö on jääkiekossa.
– En osaa vastata siihen, enkä uskallakaan vastata.