Mitään salaamatta

"Mitään salaamatta" ilmestyy kesäkuussa. Työnimenä oli pitkään "Syytä epäillä", mutta se hylättiin kun tammikuussa tuli aika katsoa onko sen nimisiä muita kirjoja olemassa. www.helmet.fi -haku kertoi, että sillä nimellä oli 90-luvun lopussa julkaistu käännösdekkari, joten piti etsiä uusi nimi.

Nimen kehitteleminen ei ole helppoa. Oma ehdokkaani oli "Siitä mitään salaamatta", mutta Gummerus piti parempana sitä, että karsitaan sana "Siitä". Nimihän viittaa todistajanvalaan, jossa todistaja lupaa kertoa kaiken totuuden siitä mitään salaamatta.

Kirjan kehittely lähtee itselläni aina teemasta: aiemmissa kirjoissa esillä ovat olleet mm. poliittinen murha, terrorismi, peitetoiminta, puhelinkuuntelu, mutta nyt kiinnosti kirjoittaa oikeudessa todistamisen ongelmista. Siis siitä mitä voi tapahtua, jos tavallinen kansalainen joutuu keskelle kovaa rikollisuutta.

Komisario Takamäen poliisiryhmän ohella keskeisessä osassa ovat ammattirikollinen Jari Korpi ja neljääkymppiä lähentelevä yksinhuoltaja Mari Lehtonen. (Aiemmasta blogi-kirjoituksesta löytyy tarinan alun työversio).

Todistajansuojeluun liittyvä teema tuntui viime kesänä ajankohtaiselta, eikä tilanne oikeastaan ole muuttunut. Teeman valinnan jälkeen piti tietysti kehittää henkirikos, jotta Takamäen murharyhmä saadaan tarinaan mukaan.

Kehittelyvaihe vie yleensä 2-3 kuukautta ja se on kirjoittajan näkökulmasta mielenkiintoisin osa. Työmetodini on se, että kirjan tarina pitää saada hyvin valmiiksi ennen varsinaista kirjoittamista.

Tämän kirjan osalta tuo vaihe oli kuitenkin lyhyempi, ehkä noin kuukauden mittainen. Syynä oli se, että viime keväänä kehittelin pari kuukautta aivan toisenlaista kirjaa ja sainkin siitä juonirungon tehtyä, mutta päädyin kuitenkin sitten tähän todistajateemaan. Nyt tuo toinen, käytännössä valmis runko on tietysti tietokoneella odottamassa, mutta vaikea sanoa palaanko siihen vai en. Vuoden 2007 kirjaa en ole vielä miettinyt.

Joka tapauksessa tämän "Mitään salaamatta" -kirja osalta vanhat word-dokumentit kertovat, että juonirunko oli valmiina elokuun puolivälissä, jolloin kirjoitustyö on myös alkanut. Tosin lokakuussa tekstiä oli olemassa vain 30-40 liuskaa, mutta syynä tähän olivat työkiireet, lähinnä Bodom-oikeudenkäynti.

Joulukuun alkuun mennessä ensimmäisestä raakaversiosta oli kirjoitettu puolet ja tammikuun puolivälissä se oli valmis. Kirjoittaminen tapahtui iltaisin ja öisin. Tammi-helmikuussa käsittelin itse tekstiä pari kierrosta ja sen jälkeen se päätyi 4-5:lle luottolukijalle, joiden kommentit paransivat niin itse juonirunkoa kuin tekstiäkin. Kustannustoimittaja sai tarinan sitten helmikuun lopussa, jolloin kansilehdellä luki "versio 4.1".

Kirjoittajan työ tämän dekkarin osalta on siis käytännössä jo ohi ja kansikin on jo valmiina.

Jännittääkö? No, ei hirveästi, mutta aina uuteen kirjaan kutinaa liittyy ja onhan se hieno tunne, kun ensimmäisen kerran saa vuoden työn vaatineen kirjan käteensä.

Kirjan juoni toimii. Näin ainakin uskon itse - voisiko tässä edes muuta todeta? - ja samaa mieltä olivat perin kriittiset - ja korjauksia heittäneet - luottolukijani, mutta... niin, ehkä se jännitys kuitenkin syntyy nimenomaan siitä miten lukijat ottavat sen vastaan.

Jara

PS. Ensi kerralla palataan rikostoimittamiseen, mutta vielä yksi kulttuurivinkki. Kävin lauantaina KOM-teatterissa katsomassa Kari Hotakaisen kirjoittaman "Punahukka"-näytelmän. Suosittelen lämpimästi.