Neljä pimeää puukotustutkintaa pienellä alueella – mitä Tampereella tapahtuu?

Sisä-Suomen poliisi selvittelee rinnakkain ainakin neljää puukotustapausta, jotka ovat kaikki tapahtuneet pienellä alueella Tampereen Tesomalla ja Lamminpäässä. Kaikki jutut ovat niin sanotusti pimeitä, eli tekijää ei ole saatu kiinni.

Rikoskomisario Jari Kinnusen mukaan poliisi ei varsinaisesti epäile juttujen liittyvän toisiinsa, mutta ei ole toistaiseksi sulkenut pois mahdollisuutta, että ainakin osa jutuista linkittyisi toisiinsa. 

– Nyt on tarkoituksenmukaista pitää kaikki linjat auki, eikä juttujen tutkintaa kannata ainakaan hajauttaa, hän sanoo.

Tuorein puukotus tapahtui torstaina, kun huonosti suomea puhuva mies hyökkäsi nuoren lenkkeilijänaisen kimppuun Tesomalla ja puukotti tätä rintaan ja käteen. Nainen ei saanut Kinnusen mukaan hengenvaarallisia vammoja.

Miehestä kerrottujen tuntomerkkien mukaan hän oli ihonväriltään kantaväestöä tummempi ja iältään noin 30-vuotias. Pituudeltaan hän on noin 170-senttinen.

Tuntomerkit ovat hyvin samanlaiset kuin vanhimmassa poliisin tutkimassa pimessä puukotusjutussa alueella. Joulukuussa 2013 koiranulkoiluttaja joutui puukotusyrityksen kohteeksi ja epäilty muistutti pituudeltaan, iältään ja puhetavaltaan lenkkeilijänaisen puukotuksesta epäiltyä.

– Tämä vanha tapaus on mielenkiintoisin tämän viimeisimmän puukotuksen kannalta, sillä tuntomerkit ovat samantyyppiset, Kinnunen sanoo.

Murha ja puukotuksen yritys

Vakavin puukotus Tesomalla tapahtui viime vuoden joulukuussa. Silloin puukon iskuihin kuoli vuonna 1974 syntynyt mies ja poliisi tutkii tapausta murhana.

Valtavan laajasta tutkinnasta huolimatta poliisi ei ole onnistunut saamaan juttuun ratkaisevaa vihjettä. Syyllistä on haettu muun muassa valvontakamerakuvien avulla sekä dna-testeillä.

Kinnusen mukaan dna-näytteitä on tutkinnan aikana kerätty 750 ihmiseltä ja lisää on luvassa.

– Meillä on suunnitelmissa tehdä laajat dna-testaukset vielä kahdella alueella, jos ennen sitä ei selviä mitään, Kinnunen kertoo.

Vain reilun kuukauden päästä Tesoman murhasta, helmikuun alussa tänä vuonna, puukko heilui jälleen, tällä kertaa läheisellä Lamminpään asuinalueella.

Tuolloin puukotus jäi yritykseksi ja epäilty oli tuntomerkkien perusteella suomalainen mies, joka oli tekoaikaan sekavassa tilassa. Yhtenä erikoisempana tuntomerkkinä poliisi mainitsi suuren tatuoinnin, joka kulki miehen oikeassa kädessä rystysistä kohti kyynärpäätä.

Kinnunen kertoi helmikuun puolivälissä MTV Uutisille, että poliisi pitää mahdollisena, että puukotuksen yritys voi liittyä Tesoman murhaan.

– Lamminpään puukotuksen yrityksen tekotapa, tekopaikka ja samanlainen teräase sopivat myös Tesoman henkirikokseen. Kyseessä ei välttämättä ole sama tekijä, mutta se voi liittyä Tesoman tapaukseen.

Kinnunen vahvistaa, että poliisi pitää edelleen mahdollisena, että tapaukset liittyvät toisiinsa.

– Ajallisesti ne ovat toisiaan lähellä, mutta se voi olla myös sattumaa, Kinnunen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat