Mitä lapselle pitäisi sanoa nettilataamisesta ja tekijänoikeuksista?

Keskustelu tekijänoikeuksien valvonnasta kiihtyy.

Julkisuuteen on tullut tapaus, jossa Chisun levyä käytettiin Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen tehoiskussa laittomien torrent-jakelijoiden paljastamiseksi. Jäljitetyn ip-osoitteen perusteella 600 euron korvausta alettiin periä mieheltä, jonka kertomuksen mukaan lataajana oli tämän 9-vuotias tytär.

Tapaus on herättänyt kysymyksiä tekijänoikeusjärjestöjen toiminnasta ja vanhempien vastuusta.

Kantaa on ottanut myös kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland. Järjestön varapuheenjohtaja Ville Oksanen julkaisi tänään blogissaan avoimen kirjeen Chisulle, jossa hän muun muassa kehottaa tätä pohtimaan sopimustaan levy-yhtiönsä kanssa:

"Nähdäkseni Sinulla onkin nyt halutessasi täydet perusteet purkaa sopimuksesi ko. tahojen kanssa ja vaihtaa sellaiseen tiimiin, joka osaa elää nykyisessä verkkomaailmassa. Tämä olisi todennäköisesti tarpeen, mikäli oikeasti haluisit korjata tilanteen ja aiheutuneen imago-tappion."

Artisteja käytetään tekijänoikeuskeskustelussa molemmin puolin, eikä viimeistä taistelua ole vielä nähty. Mutta mitä vanhemmat voisivat oppia tapauksesta?

Ville Oksanen, mitä vanhemman pitäisi sanoa lapselleen tekijänoikeuksista verkossa?

"Aikuisen tulisi opettaa lapsi käyttämään verkkosivuja, joista aineistoa saa turvallisesti. Esimerkiksi Youtubessa on olemassa erityisesti lapsille suunnattu osio. Myös kirjastoista saa uusinta musiikkia, jota saa lainata ja laillisesti kopioida omalle tietokoneelleen."

Onko vanhemmalla vastuu esimerkiksi itse koneelle asentamastaan torrent-lataamiseen tarkoitetusta ohjelmasta?

"Torrent-ohjelmistohan ei sinänsä ole laiton ja torrentina saa paljon laillista aineistoa. Torrent-ohjelmisto ei ole erityisen kriittinen vastuukysymyksen osalta. Onko vanhemmilla yleinen velvollisuus valvoa? Toistaiseksi lainsäädännössä ei ole tällaista, joten lapsi vastaa itse teoistaan."

Olette pitäneet nimenomaan Chisua esillä tässä tapauksessa. Miksi?

"Kun katsotaan tapauksen kokonaiskuvaa, kyse on nuoresta tytöstä, joka pitää Chisusta niin kovasti, että haluaa hänen musiikkiaan mahdollisimman nopeasti. Seurauksena tietokone viedään pois ja isä viedään kuulusteluihin. Artistin suuri ihailija joutuu kohtuuttomaan tilanteeseen, eikä Chisu halua tällaista."

Lue myös:

    Uusimmat