Mainos

Isän rooli epäselvä tyttöön liitetyssä piratismiepäilyssä

Isän rooli on vielä epäselvä pikkutyttöön liitetyssä piratismiepäilyssä. Poliisi teki kotietsinnän helsinkiläisasuntoon aiemmin viikolla ja otti haltuunsa tietokoneen, jonka on epäilty liittyvän muusikko Chisun albumin laittomaan jakeluun.

Rikostarkastaja Markku Nisula Helsingin poliisista kertoo, että tapausta tutkitaan tekijänoikeusrikoksena.

– Olennaista asiassa on, kuka tietokonetta on käyttänyt. Uskoisin, että koko juttu on hoidettu lähiviikkojen aikana, hän sanoo.

Tietokone on isän mukaan ollut lähinnä tyttären käytössä. Isä kertoo, että tyttö yritti koekuunnella Chisun uutta albumia koneella viime vuoden syksyllä. Tyttö oli tuolloin 9-vuotias.

– Näytin tytölle muutaman eri hakukoneen, ja viitteet mitä niihin piti kirjoittaa. Seuraavana ehtoona tyttö valitteli löytäneensä kappaleita, muttei saanut niitä jostain syystä toimimaan. Jotain (hän) oli kuuleman mukaan saanut "ladattuakin", mutta kappaleet eivät tuottaneet kuin virhe-ilmoituksia tietokoneen näytöllä, mies kirjoittaa Facebookissa.

"En tunne tekniikkaa niin hyvin"

Keväällä isä sai karhukirjeen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskukselta (TTVK) eli useita musiikkialan järjestöjä edustavalta yhdistykseltä.

Kirjeessä vaadittiin 600 euron korvausta laittomasti levitetystä äänitallenteesta ja vaitiolosopimuksen allekirjoittamista. Yhdistys oli lähettänyt karhukirjeen vajaalle 30 suomalaiselle.

Isä piti kirjettä kiristyksenä eikä suostunut maksamaan summaa. Järjestö teki tutkintapyynnön poliisille, joka siis nyt tutkii tapausta.

TTVK:n toiminnanjohtajan Antti Kotilaisen mukaan Chisun albumi on ollut laittomassa jakelussa niin kutsutuissa vertaisverkoissa.

– Pääsääntö on, että jos lataat jotain itsellesi, lataamasi aineisto lähtee jakoon myös niille muille, jotka ovat siihen jakoparveen liittyneet.

Kotilainen pitää epätodennäköisenä, että helsinkiläistyttö olisi itse osannut asentaa tarvittavan vertaisverkko-ohjelman tietokoneelle.

Tytön isä kertoi torstaina puhelimitse STT:lle, ettei hän tunne tekniikkaa niin hyvin, että osaisi kommentoida kysymyksiä vertaisverkoista. Hän pitää mahdollisena, että koneella on voinut olla haittaohjelmia. Mies on menossa poliisin kuulusteluihin ensi viikolla.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.