Mitä ihmettä amerikkalaisdiplomaateille tapahtui? "Havannan syndrooman" outojen oireiden syyksi on epäilty mikroaaltoasetta – tutkimus ei kykene vahvistamaan

Yhdysvaltain diplomaatit joutuivat mahdollisten mikroaaltohyökkäysten kohteeksi Kuubassa ja Kiinassa 0:46
Video: Yhdysvaltain diplomaattien epäiltiin joutuneen mikroaaltohyökkäyksen kohteeksi, tutkimus ei kuitenkaan kykene toistaiseksi vahvistamaan epäilyjä.

Muutama vuosi sitten amerikkalaiset diplomaatit saivat outoja neurologisia oireita Kiinassa ja Kuubassa. Alkuun oireiden aiheuttajaksi epäiltiin diplomaatteja vastaan kohdistettua mikroaaltoasetta.

Tutkimuksen mukaan diplomaattien kokemat oireet viittaavat mikroaaltoenergialle altistumiseen. NBC Newsin saamassa raportissa ei kuitenkaan ole tultu yksiselitteiseisti siihen johtotulokseen, että niin sanotussa "Havannan syndroomassa" olisi ollut kyse tarkoituksellisesta mikroaaltoenergian kohdistuksesta.

Tuore tutkimus ei siis ole toistaiseksi kyennyt vahvistamaan epäilyjä mikroaaltoaseen käytöstä.

Kymmenillä työntekijöillä mystisiä oireita 

Diplomaatit kertoivat kokemustaan sangen oudoista oireista, kuten kovien äänien kuulemisesta, paineen tunteesta päässä, huimauksesta ja näköhäiriöistä. Monet kertoivat pitkäaikaisista häiriöistä.

Viime vuonna CIA:n henkilöt ovat kokeneet vastaavia oireita Euroopassa ja Aasiassa. Eräs eläköitynyt CIA:n virkailija kertoo NBC Newsille uskovansa saaneensa aivovaurion matkallaan.

Tutkimuksen mukaan oireiden aiheuttajana on neljä mahdollisuutta: tulehdus, kemikaalit, psykologiset tekijät tai mikroaaltoenergia. Tutkijoiden mukaan kohdistunut mikroaaltoenergia olisi todennäköisin mekanismi. Mitään tekijöitä ei voi kuitenkaan poissulkea ja asia vaatii vielä lisätutkimusta.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ei ole enää viitannut outoihin sattumuksiin "hyökkäyksinä", kuten aiemmin vuonna 2017 väitettiin.

Lue myös:

    Uusimmat