Miss Suomi 1965 Virpi Miettisellä on poseeraustaidot edelleen tallella. Hänet nähdään sensuelleissa kuvissa Marika Kiviharjun teoksessa Alaston totuus.
Marika Kiviharjun valokuvakirja Alaston totuus : Tunnettuja suomalaisia pintaa syvemmältä ilmestyi keskiviikkona. Teoksessa tunnetut tähdet uskaltautuvat poseeraamaan alasti, paljastaen itsestään täysin uuden puolen.
Nimensä mukaisesti teos on paljon muutakin kuin kuvakokoelma. Pintaa syvemmälle henkilöiden yksityiselämään päästään tekstin kautta. Miss Suomi 1965 Virpi Miettinen, 69, kertoo teoksessa elämänsä karikoista ja poseeraa itse maalaamansa taulun vierellä.
– Minusta tämä projekti oli hauska. Lähdin mukaan heti kun Marika soitti. Olen saanut kuvista positiivista palautetta ja alastomuus on minulle luontevaa, sillä maalaan itse alastonmalleista, taidemaalarina nykyään toimiva Miettinen kuvailee kirjan julkistamistilaisuudessa keskiviikkona.
Miss Suomi 1965 ja Miss Eurooppa sekä Miss Universum -kilpailuissa samaisena vuonna toisen sijan napannut Miettinen seuraa edelleen Miss Suomi -kilpailuja. Hän on tyytyväinen tämän vuoden voittaja Rosa-Maria Ryytiin, vaikka arvelikin toisen tytön voittavan.
– Povasin tummatukkaista tyttöä voittajaksi. Tosin kuvien perusteella oli vähän vaikea sanoa, kun ei näe miten tyttö esimerkiksi liikkuu ja puhuu. Ryyti oli varmasti hyvä valinta, hänellä ainakin riittää pituutta. Tosin taisi se minun povaamanikin tulla perintöprinsessaksi, en nyt muista nimeä.




