Mainos

Ministeriö: Kiinan taloudessa positiivisia merkkejä

Kiinassa on alkanut näkyä merkkejä talouden tasapainottumisesta, sanoo maan kehitys- ja uudistusministeriö.

Sen mukaan sähkön käytössä, junarahtien määrässä ja kiinteistökaupassa on näkynyt kehitystä verrattuna elokuuhun.  

Ministeriö odottaa Kiinan talouden kasvavan kuluvana vuonna vakaasti ja yltävän hallituksen tavoitteeseen. Kiina on aiemmin ennustanut tälle vuodelle noin 7 prosentin kasvua.  

Ministeriö uskoo hallituksen talouspaketin kantavan hedelmää lähikuukausina. Hallitus on pyrkinyt tasapainottamaan markkinoita muun muassa kasvattamalla osakeomistuksiaan ja leikkaamalla korkoja.  

Kiina tarkensi samalla viime vuoden virallisen kasvulukunsa 7,4 prosentista 7,3 prosenttiin. Tulos oli heikoin 24 vuoteen ja hieman alle maan tavoitteen.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.