Mainos

Kiinan talous kasvoi lähes seitsemällä prosentilla

Kiinan talous kasvoi odotettua paremmin vuoden toisella neljänneksellä, kertoo Kiinan tilastokeskus. Talous kasvoi Kiinassa huhti–kesäkuun aikana 6,9 prosentilla.

Luku on täsmälleen sama kuin tammi-maaliskuun aikana. Analyytikot ennustivat ennen tilastojen julkaisua, että Kiinan talous olisi kasvanut toiselle neljänneksellä 6,8 prosentilla.

Viranomaiset kuitenkin varoittavat, että Kiinan saavuttamaa talouden tasapainoa uhkaavat niin ulkoiset kuin sisäisetkin riskit. 

Esimerkiksi perjantaina luottoluokittaja Fitch ilmoitti olevansa huolissaan Kiinan kasvavasta velkataakasta, joka voi aiheuttaa sokin maan taloudessa. Fitch piti maan luottoluokituksen kuitenkin ennallaan.

Luottoluokittaja Moody's puolestaan laski toukokuussa Kiinan luottoluokitusta ensimmäistä kertaa liki kolmeen vuosikymmeneen. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.