Ministeri Paatero joutui perussuomalaisten hampaisiin Posti-kiistasta – "Ei herätä hirveästi luottamusta, kun vastaukset vaihtuvat ja niitä kierrellään ja kaarrellaan"
Perussuomalaiset syyttivät ministeriä vastuun pakoilemisesta.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) joutui oppositiopuolue perussuomalaisten hampaisiin Postin työehtokiistaan liittyvistä lausunnoistaan.
Puolue syytti häntä vastuun pakoilusta ja tosiasioiden kiertelystä.
– Ei herätä hirveästi luottamusta, kun vastaukset vaihtuvat ja niitä kierrellään ja kaarrellaan, sanoi kansanedustaja Juha Mäenpää eduskunnan suullisella kyselytunnilla torstaina.
Hän viittasi Paateron vastauksiin Postin 700 pakettilajittelijan siirrosta syksyllä Posti Palvelut Oy:hyn ja Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin.
Lue myös: Postin työsopimusneuvottelut jäissä – valtakunnansovittelija: "Me ei täällä vähän aikaan istuta"
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ei hyväksy siirtoa, mikä on jumittanut Postin työehtokiistan.
Paatero vastasi kyselytunnilla, että päätöksen pakettilajittelijoiden siirrosta Teollisuusliittoon teki Postin hallitus, ja ministeri sai tiedon siirrosta ja sen ajankohdasta vasta jälkikäteen.
– Tässä kohtaa ei ollut tietenkäään mahdollista tehdä mitään.
Rinne: Hallitus ei tiennyt konkreettisesta päätöksestä
Myös pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi, että 700 ihmistä siirrettiin toisen työehtosopimuksen piiriin ilman, että hallitus tiesi siitä konkreettisesta päätöksestä.
STT:n tietojen mukaan valtion omistajaohjausosasto antoi aiemmin syksyllä tukensa pakettilajittelijoiden siirrolle toiseen työehtosopimukseen. STT:n tietojen mukaan omistajaohjausosasto antoi tukensa kokonaisratkaisulle, johon kuuluu myös 27 kuukauden siirtymäaika.
Torstaina aamulla Paatero sanoi MTV:n Huomenta Suomessa, että kukaan ei kysynyt häneltä hyväksyntää siirtopäätökselle, vaan kyseessä oli yhtiön sisäinen päätös.
Myöhemmin hän tarkensi lausuntoaan sanoen, että Posti informoi häntä siirtoa koskevista suunnitelmista valmistelun aikana ja että hän tiesi teemasta, mutta päätöksen sisällöstä hän kuuli vasta jälkikäteen.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää