Ministeri Bergqvistin kohujutusta päätös – hallinto-oikeus hylkäsi valituksen
Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt ministeri Sandra Bergqvistin (r.) ja muiden samaan kuolinpesään kuuluvien valituksen, joka koski Paraisilla sijaitsevan ravintolan saamaa melurajoituspäätöstä.
Kuolinpesä omistaa Bystrand-nimisen ravintolan kiinteistön.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson moitti loppuvuodesta Hufvudstadsbladetissa Bergqvistin toimintaa, kun tämä oli lähettänyt Paraisten kunnan virkamiehille sekä päättäjille viestejä, jotka koskivat melurajoituspäätöstä.
Lue myös: HBL: Henriksson moittii oman puolueensa ministerin toimintaa – "Ajattelematonta ja väärin"
Marraskuussa annetulla päätöksellä rajoitettiin musiikin soittamista ravintolan terassilla.
Oikeuden päätöksen mukaan kuolinpesällä ei ollut asiassa valitusoikeutta.
Kuolinpesä ei itse pyöritä ravintolatoimintaa.
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Bergqvist on pahoitellut Helsingin Sanomissa toimintaansa ja sanonut, että jälkikäteen on "helppo nähdä", ettei hänen olisi pitänyt ottaa koskaan kehenkään yhteyttä asiassa.
Bergqvist on entinen Paraisten valtuuston puheenjohtaja, ja hänen aiempi eduskunta-avustajansa Gunilla Granberg (r.) toimii Paraisten kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää