Millainen isä on Kimi Räikkönen? F1-tähti valotti kasvatusfilosofiansa tärkeintä periaatetta

F1-tähti Kimi Räikkönen luottaa kasvatuksessa lastensa vapauteen valita harrastuksensa ja kiinnostuksen kohteensa. 

Räikkönen julkaisee vaimonsa Minttu Räikkösen kanssa paljon kuvia perheensä aktiviteeteista sosiaaliseen mediaan.

Räikkösillä on kaksi lasta, Robin ja Rianna, jotka ovat piipahtaneet myös isänsä työpaikalla F1-varikolla. Varsinkin 4-vuotias Robin tuntuu olevan jo nyt kiinnostunut moottoriurheilusta. 

– Hän tykkää motocrossista. Hän pitää autoista, mutta pyöristä vielä enemmän. Mutta koskaan ei tiedä, mihin hän lopulta päätyy. Yhtenä päivänä lapsi tykkää tästä, toisena jostain muusta. Ehkä vien hänet karting-autoilemaan ensi kesänä. Tuossa iässä kaikki on lapselle leikkiä, Kimi Räikkönen kertoo Speedweekin haastattelussa

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Räikkönen korostaa, että hänen lapsensa saavat vapaasti valita harrastuksensa. 

– Me tuemme heitä kaikissa valinnoissa. Minun puolestani he voivat vaikka tanssia. Minulle on tärkeintä, että he nauttivat siitä, mitä tekevät. Haluan heidän tekevän jotain merkityksellistä, mikä antaa heidän elämäänsä täyttymystä. En halua heidän notkuvan asemilla ja tekevän tyhmiä juttuja. Siinä tapauksessa on parempi pysyä kotona ja pelata tietokoneella, Räikkönen kommentoi. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Sveitsissä asuvan perheen lapsista on hyvää vauhtia tulossa kielitaitureita.

– He puhuvat suomea ja englantia. Tyttäremme täyttää kaksi vuotta, joten hän puhuu vasta muutamia sanoja. Robin puhuu varmaankin parempaa englantia kuin suomea. 

Robin on käynyt englanninkielisessä päiväkodissa, ja häntä odottaa kansainvälinen koulu. 

– Hän oppii myös saksaa tai sveitsinsaksaa, sillä lapset oppivat pienenä niin nopeasti. Minusta on hyvä juttu, että lapset kasvavat monikielisessä ympäristössä, sillä kielen oppiminen on niin paljon helpompaa kuin myöhemmin, F1-mestari summaa. 

Räikkösen kausi F1-sarjassa jatkuu ensi viikolla Espanjassa. Hän vaihtoi viime kauden jälkeen Ferrarin värit Alfa Romeon ajohaalareihin.  

Kaikki F1-viikonloput suorina lähetyksinä osoitteessa cmore.fi. Alla Minttu Räikkösen kommentteja äitienpäivästään toukokuulta 2018. 


Lue myös:

    Uusimmat