Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
Ailahtelevasti pitkin syksyä sekä Valioliigassa että Mestarien liigassa esiintynyt Manchester United taantui 3–3-tasapeliin Galatasarayn vieraana Mestarien liigan alkulohkon toiseksi viimeisellä ottelukierroksella.
United johti ottelua kahteen otteeseen kahden maalin erolla, mutta kotijoukkue kuroi eron kahdesti kiinni – kiitos epävarmasti esiintyneen United-vahti Andre Onanan.
Kamerunilaisvahti on ollut pitkin syksyä rankan kritiikin kohteena töppäiltyään maalinsuulla tasaisesti. Onana saapui Manchesteriin kesällä milanolaisesta Interistä 51 miljoonan euron siirtosummalla.
Alejandro Garnacho ja Bruno Fernades vastasivat Unitedin kahdesta ensimmäisestä maalista ja se ehti siirtyä toisen puoliajan alkupuolella Scott McTominayn maalilla 3–1-johtoon, mutta kamppailu ei ollut suinkaan ohi.
Seitsemän minuuttia myöhemmin Hakim Ziyech laukoi illan toisen vapaapotkumaalinsa, tällä kertaa entistä suuremmalla United-vahti Onanan avustuksella.
71 minuutin kohdalla Kerem Aktürkoglu pääsi laukomaan tulisesti rangaistusalueelta ja pallo painui yläkulmaan tasoituksen merkiksi.
3–3-tasatulos oli tolppaankin vielä päätöshetkillä osuneelle Unitedille pettymys. Sen on päätöskierroksella voitettava kotikentällään jatkopaikkansa jo varmistanut Bayern München.
Samalla pisteen Unitedia edellä oleva Galatasaray kohtaa vieraskentällä FC Kööpenhaminan, joka on niin ikään pisteen edellä Unitedia ennen sen tämän myöhäisillan vierasottelua Bayernia vastaan.
Toisessa alkuillan ottelussa PSV nousi B-lohkossa lisäajalla 3–2-voittoon Sevillasta ja asteli entistä lähemmäs jatkopaikkaa.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää