Miksi kiusaaminen on yleistä liikenteessäkin?
Vastaajana Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.
– Kiusaaminen on arkipäivää myös liikenteessä – valitettavasti. Se ilmenee muun muassa käsimerkkeinä, tarpeettomana äänimerkin käyttönä, huutamisena, valojen vilkutteluna, takapuskurissa roikkumisena, joustamattomuutena, ohitustilanteessa kiihdyttämisenä, kiilaamisena, turhina jarrutuksina tai pakottamalla toinen ajoneuvo pysähtymään. Kiusaaminen onkin eräs viimeaikoina paljon esillä olleen rattiraivon muodoista.
Kuka kiusaa, miksi ja ketä?
– Kiusaamisvietin saattaa laukaista tilanne, jossa kuljettaja kokee toisen tienkäyttäjän kiusanneen itseään ja hänelle tulee ikään kuin tarve kostaa kiusaaminen kiusaamalla lisää. Tällöin tilanne on vaarassa kärjistyä ja karata lapasesta. Alkuperäiseksi kiusaajaksi koetun kuljettajan aikomus ei välttämättä ole ollut tietoisesti kiusata vaan taustalla saattaa olla aivan muita asioita.
– Esimerkiksi sateisella moottoritiellä, aivan ohittamansa auton eteen kaistaa vaihtanut autoilija tuskin on tietoisesti halunnut roiskia kuraa. Hän ei ole vain tullut ajatelleeksi asiaa. Tilannetta ei saa tekemättömäksi eikä asiaa auta, vaikka roiskittu auto kuinka väläyttelisi kaukovaloja ohittajansa takapuskuriin liimautuneena tai antaisi roiskijan maistaa omaa lääkettään tekemällä turhan ohituksen toistaen samat virheet.
Vastaavasti toisaalla ohitettavan auton kuljettajan ei tietoisesti ole tarkoitus vaikeuttaa ohittamista nopeutta nostamalla. Ohittava auto on kuitenkin saanut ohitettavan auton kuljettajan vilkaisemaan nopeusmittariaan ja havahtumaan, että ajonopeus on huomaamatta laskenut. Niinpä hän pyrkii nostamaan nopeuttaan ajattelematta, että samalla ohitustilanne vaikeutuu. Tässäkään tilanteessa virheen tehnyttä autoilijaa ei ole syytä ryhtyä ”kouluttamaan” esimerkiksi jarruttamalla ohituksen jälkeen hänen edessään.
