Colorado Avalanchen NHL-hyökkääjän Mikko Rantasen pistetahti ei ole ollut aivan viime kauden veroinen, mutta hän on joukkueelle edelleen ensiarvoisen tärkeä pelaaja.
Mikko Rantasen viime kausi oli hänen lopullinen läpimurtonsa NHL:ssä. Hän iski komeat 87 pistettä 74 ottelussa.
Tätä kautta on hidastanut nilkkavamma, joka piti nousialaislaisen sivussa 16 ottelusta. Hän on silti naulannut yli piste per peli -tahdissa, 34 pistettä 33 ottelussa.
Täksi kaudeksi Colorado Avalancheen siirtynyt ranskalaishyökkääjä Pierre-Edouard Bellemare on huomannut, ettei Rantasta juuri kauden heilahtelut paina.
– Hän on hassu jätkä. En tiennyt hänestä sitä puolta, Bellemare sanoi Denver Postin jutussa.
Rantanen sanoi, että positiivisena pysyminen on hänelle iso juttu.
Rantanen pelasi viisi ottelua ilman tehopisteitä, mutta kahdessa viime ottelussa hän on saanut tilille kolme syöttöpistettä.
– Jos pelit eivät suju, en tule hallille negatiivisena.
Kunnioitusta kovuudesta
Valmentaja Jaroslav Bednar sanoi, että Rantasesta ei ole vielä nähtä tällä kaudella parasta versiota.
– Sanoisin, että näemme hänet parhaimmillaan kauden tärkeimmässä vaiheessa. Eli nyt, Bednar sanoi.
Joukkuekaverit panivat Rantasen kovuuden merkille, kun hän palasi pitkän nilkkavamman kuntoutuksen jälkeen jälkeen.
– Pienen kivun kanssa pitää pystyä pelaamaan. Häntä kunnioitettiin paljon, koska se oli raju vamma, Bednar totesi.
Uusimmat
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
Lataa lisää