Mikko Leppilampi elää elämänsä kiireisintä syksyä: "Ei ole varaa olla kipeänä"

Päivän nimi: Koko kansan suosikkijuontaja Mikko Leppilampi 7:55
Mikko Leppilampi vieraili kesällä Huomenta Suomessa.

Mikko Leppilampi kertoo, miten on valmistautunut erittäin kiireiseen syksyyn.

Suosikkijuontaja ja näyttelijä Mikko Leppilampi saapui lauantai-iltana Finlandia-talolle tanssikoulu DCA:n 20-vuotisjuhlagaalaan. Hän kertoi MTV Uutisille, että hänen 13-vuotias Lilja-tyttärensä esiintyi gaalassa. Leppilampi nousi itsekin lavalle gaalan iltajuhlassa.

Leppilammen tytär on harrastanut tanssia lapsesta asti ja on jo alkanut siirtyä ammattimaiselle tasolle.

– Sitä on hienoa seurata vierestä, hän totesi.

Leppilampi kertoi, että syksy on ollut töiden puolesta hänen elämänsä kiireisin. Sunnuntaisin hän juontaa suoraa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetystä, jonka lisäksi syksyn aikana on kuvattu Got Talent -ohjelmaa, Jahdin uusia jaksoja sekä kahta elokuvaa ja kahta tv-sarjaa.

Leppilampi kertoi tehneensä elämäntapamuutoksen jo hyvissä ajoin ennen työntäyteistä syksyä. Hän alkoi treenata systemaattisesti ja huolehtia vitamiinien saannista ja unen laadusta.

– Pitää suhtautua kuin urheilija siihen, että pysyy terveenä, koska ei ole varaa olla kipeänä. Äänen pitää toimia, pitää pysyä freesin näköisenä ja mahtua pukuihin, Leppilampi totesi.

– Aika kurinalaista täytyy elämän olla.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat