Mikko Alatalo: Otto Donner jätti lähtemättömän jäljen musiikkiin

Mikko Alatalo muistelee Otto Donneria lämmöllä.
Mikko Alatalo muistelee Otto Donneria lämmöllä.Lehtikuva
Julkaistu 28.06.2013 21:33

Säveltäjänä tunnettu Otto Donner on vaikuttanut useiden muusikoiden elämään.

Love Recordsin perustaja Otto Donner ennätti vaikuttaa useiden ihmisten elämään ennen menehtymistään. Otto tuotti muun muassa Mikko Alatalon Maalaispoika oon -debyyttialbumin. Miehet tekivät runsaasti yhteistyötä ja Alatalo kuvailee Donneria lämpimäksi ja sivistyneeksi ihmiseksi.

– Hän jätti lähtemättömän jäljen musiikkiin, muusikko kuvailee Donnerin vaikutusta.

Maalaispoika oon -kappaleesta tuttu mies muistelee hänen ja Oton yhteisiä hetkiä äänitysstudiossa. Näiden hetkien aikana Alatalo saattoi usein kuulla, kuinka Donner neuvoi häntä laulamaan paremmin.

– Otto oli hyvä laulamisen tuottaja. Hän ei ollut lannistava, 62-vuotias laulaja kertoo.

Alatalo kertoo Donnerilla olleen myös erinomainen huumorintaju, joka nähtiin erityisesti Ruotsissa vietetyillä matkoilla.

Otto Donner ja Mikko Alatalo tekivät tiiviisti yhteistyötä.Otto Donner ja Mikko Alatalo tekivät tiiviisti yhteistyötä.Lehtikuva

– On hauska ajatella, kuinka täytyy olla äidinkieleltään ruotsinkielinen, että voi ymmärtää suomalaisten tekstien arvon, Alatalo kuvailee hänen ja Donnerin välistä yhteisymmärrystä.

Donner oli elämänsä aikana monessa mukana. Hän toimi tuottajana, säveltäjänä, sovittajana ja muun muassa Teoston puheenjohtajana. Suuri musiikkivaikuttaja menehtyi eilen.

(MTV3 - IRA JUVONEN)