Mike Tyson paljasti käyttäneensä kohuttua ainetta ennen paluuotteluaan: "Olen pahoillani"

Mike Tyson tuli punnitukseen tuimana kuin huippuvuosinaan – näin nyrkkeilylegendat psyykkasivat toisiaan 1:20
Mike Tyson tuli punnitukseen tuimana kuin huippuvuosinaan – näin nyrkkeilylegendat psyykkasivat toisiaan.

Nyrkkeilylegenda Mike Tyson, 54, on paljastanut polttaneensa kannabista ennen viikonloppuna Los Angelesissa käymäänsä paluuottelua Roy Jones junioria, 51, vastaan.

Tyson ja Jones junior testattiin ennen ottelua. Kannabis ei kuitenkaan sisältynyt testiin, koska sen käyttö on laillista Kaliforniassa – olkoonkin, että toisaalla se luokitellaan dopingaineeksi.

– Kuunnelkaa, en voi lopettaa polttamista. Olen polttanut otteluiden aikana. Minun vain täytyy polttaa, olen pahoillani. Olen polttaja. Poltan joka päivä. En tule koskaan lopettamaan polttamista, Tyson sanoi lehdistötilaisuudessa USA Todayn mukaan.

Tyson sanoi polttaneensa kannabista myös heti ottelun jälkeen. Kokaiinin käyttämisen yhdysvaltalaislegenda kertoo sen sijaan lopettaneensa kaksi ja puoli vuotta sitten.

"Ei negatiivista vaikutusta minuun"

Päihde- ja lääkeaineeksi luokitellun ja verrattain yleisesti käytetyn kannabiksen laillistamisesta on käyty Suomessa paljon keskustelua – argumentteja on esitetty yhtä lailla puolesta ja vastaan.

Tysonilla itsellään on kannabisviljelmä, jolla hän on tehnyt kovaa tiliä. Tyson on myös aiemmin avoimesti kertonut nauttivansa kannabista suuria määriä.

– Sillä ei ole negatiivista vaikutusta minuun. 

Tysonilta udeltiin, auttaako kannabis häntä kestämään kipua ottelun aikana.

– Ei, se vain turruttaa minua. Se ei turruta kipua.

Tysonin ja Jones juniorin välinen näytösottelu merkittiin ennalta sovitun mukaisesti ratkaisemattomaksi, vaikkakin Tyson hallitsi tapahtumia.

Lue myös:

    Uusimmat