Mikael Konttinen kannustaa isiä jäämään kotiin

Mikael Konttinen on ahkera juoksija.MTV3
Julkaistu 26.02.2013 22:28(Päivitetty 27.02.2013 17:53)

Mikael Konttisen mukaan kotiin jääminen on kannattava investointi isä-lapsisuhteeseen.

Tangomarkkinoilta ja juontotehtävistä tuttu Mikael Konttinen kertoo olevansa tuttu osallistuja Helsinki City Runilla. Juoksutapahtuman ennakkotilaisuuteen osallistunut mies kertoo usein juoksevansa täyspitkän maratonin vielä päälle.

– Viimeiset neljä vuotta se on ollut Tukholma, mutta tänä vuonna lähden Berliinin maratonille.

Reipas juoksija kertoo viihtyvänsä hyvin kotona vajaan kahden vuoden ikäisen poikansa kanssa.

– Työt painottuvat viikonloppuihin, joten ehdin olla arkisin pojan kanssa paljon kotona. Se on laatuaikaa.

– On mahtavaa seurata lapsen kehitystä. Poika oppii joka päivä uusia sanoja, joista uusin on pöly, Mikael kertoo ylpeänä.

Konttinen kehottaakin isiä mahdollisuuksien mukaan jäämään hetkeksi kotiin jälkikasvunsa kanssa.

– Se on varmasti kannattava investointi isä-lapsisuhteeseen, mies miettii.

Millainen isä olet, Mikael?

– Toivottavasti hauska isä. Haluaisin olla rento, mutta asettaa kasvatuksessa kuitenkin rajoja.

– Se, onko siinä onnistuttu, selviää paremmin parinkymmenen vuoden kuluttua, mies nauraa.

Tanssija Aleksi Seppänen: Lastenhoitojärjestelyt toimivat

(MTV3 - MIRKA MOILANEN)

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki