Sosiaalisessa mediassa leviävä kuva Kemin lumihotellista herättää jälleen hämmennystä. Mihin lumesta tehdyssä rakennuksessa tarvitaan vaahtosammutinta?
Espoolainen Ville Tulkki oli perheineen turistina Kemin Lumilinnassa. Hän ikuisti linnan lumiseinään kaiverrettuun syvennykseen sijoitetun sammuttimen. Sammuttimen paikka on merkitty asianmukaisella kyltillä.
– Olihan se hauska arkinen esine kaikkien lumiveistosten ja muutenkin eksoottisen ympäristön keskellä, Tulkki kertoo MTV Uutisille.
"Jaa, tuollainenkin on oltava"
Muun muassa lumihotellia ja sen yhteydessä olevaa lumilinnaa ylläpitävästä Kemin matkailu oy:stä kerrotaan, että sammuttimet ovat lumilinnassa paloturvallisuusmääräyksien takia.
– Lumihotellissa täytyy noudattaa ihan normaalin hotellin määräyksiä. Meillä käyvät tarkastajat tarkastamassa, että paloturvallisuudesta on huolehdittu, sanoo kokemusjohtaja Noora Barria Kemin matkailu oy:stä MTV Uutisille.
Sama oli tullut myös Tulkin mieleen.
– Jaa, tuollainenkin on oltava, kertoi Tulkki pohtineensa lumilinnassa.
Lauha alkutalvi haittasi rakennustöitä
Kemin lumihotelli on tänä vuonna hieman aiempia vuosia pienempi, eikä siellä tänä vuonna pääse yöpymään. Syynä on lauha alkutalvi, joka esti riittävän lumimäärän valmistamisen hotellin rakentamista varten.
Hotelli saatiin kuitenkin valmiiksi suunniteltua pienempänä ja turistit voivatkin viettää aikaa hotelliin huoneissa. Se merkitsee, että paloturvallisuus on otettava huomioon.
– Siellä on muun muassa sänkyjä, joissa ihmiset voivat makailla ja ottaa valokuvia. Siellä on vilttejä ihmisille tarjolla. Jos nyt jotakin sattuisi, jos joku sattuisi, vaikka kytemään, niin savu on erityisesti se, joka tekee haittaa.
Quebecin palo aiheutti evakuoinnin
Barria muistuttaa Quebecin parin vuoden takaisesta lumihotellipalosta. Vuonna 2018 Kanadan Quebecin provinssin pääkaupungissa Quebecissa sijaitsevassa lumihotellissa syttyi tulipalo, joka oli saanut alkunsa kynttilästä. 45-huoneisen hotellin 33 asiakasta jouduttiin evakuoimaan ja lumihotelli kärsi savuvahinkoja.
– Siellä syttyi sängyssä tulipalo, ja koko hotelli evakuoitiin. Kyllähän se vähän meitäkin nauratti, mutta jos tositilanne kävisi, niin kyllähän se savuhaitta on sellainen, että se on hyvä ottaa huomioon.


