Mies suivaantui vaimonsa työn ulkoistamisesta – uhkasi leikata HUS-johtaja Tuomisen kurkun auki

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen laittomasta uhkauksesta 50 päiväsakkoon.

Tuomioon johtanut teko tapahtui huhtikuussa 2019. Uhkauksen tehnyt mies oli suivaantunut siitä, että HUSin hallitus oli päättänyt ulkoistaa miehen vaimon työtehtävät HUSissa.

Teon tapahtumapäivänä HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen oli matkalla työpaikalleen, kun hänen assistenttinsa soitti ja ilmoitti uhkauksesta. Puhelussa mies oli uhannut leikata Tuomisen kurkun auki. Puhelun oli kuullut Tuomisen assistentin lisäksi HUSin hallintojohtaja, johdon sihteeri sekä neljäs henkilö, sillä puhelu oli ollut kaiuttimella.

Päivän aikana mies soitti uudestaan, jolloin Tuominen päätti puhua miehen kanssa. Mies ei kuitenkaan halunnut puhua mitään aamuisesta uhkauksestaan.

Uhkauksen takia turvatoimia niin HUSissa kuin Tuomisen kotona nostettiin viikkojen ajaksi. Uhkauksen jälkeen mies lähetteli Tuomiselle voimakassävytteisiä sähköposteja. Viesteissä mies käytti uhkaavaa tekstiä, kuten esimerkiksi "tämän tulette tietämään". 

Oikeudessa kuultiin myös Tuomisen assistenttia, joka kertoi, että mies oli yrittänyt useilla puheluillaan saada myös yhteyden Tuomisen edeltäjään. Hän oli hermostunut, kun ei ollut tavoittanut tätä.  

– Uhkaus kurkun auki leikkaamisesta on vakavalla vaaralla uhkaamista eli henkirikoksella uhkaamista, mitä vakavampaa tekoa ei ole. Tuomiselle on ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vaarassa. Menettely täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön, käräjäoikeus toteaa tuomiossaan.

Tuomion mukaan uhkaus on vaivannut Tuomista pitkään sen vuoksi, että mies on jatkanut pitkään yhteydenottoja Tuomiseen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen maaliskuussa laittomasta uhkauksesta 50 päiväsakkoon, josta maksettavaa tulee 2 050 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan Tuomiselle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 800 euroa. Mies joutuu maksamaan Tuomisen oikeudenkäyntikulut.

Juha Tuominen jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 1. päivä elokuuta. HUS kertoi heinäkuussa lähettämässään tiedotteessa, että Tuominen on sairastanut vuosikymmenien ajan vähäoireista ms-tautia. Sairauslomalle hän jäi 5. heinäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat