Mies puukotti toisen hengiltä kauppakeskuksen pihalla Lahdessa – vangittiin taposta epäiltynä

Vuonna 2002 syntynyt lahtelainen mies on vangittu todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Miehen epäillään tappaneen teräaseella vuonna 2000 syntyneen miehen 23. elokuuta Lahdessa Launeen kauppakeskuksen lähellä.

Poliisin mukaan uhri oli paennut epäillyn alkaessa käyttäytyä väkivaltaisesti, minkä jälkeen epäilty oli juossut häneen peräänsä.

Tilanteesta ei aiheutunut ulkopuolisille vaaraa. Nopeasti edenneet tapahtumat kiinnittivät huomiota kauppakeskuksen pihalla ja tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä. Silminnäkijöiden kuulustelut ovat vielä kesken. 

Poliisin mukaan uhri ja epäilty tunsivat toisensa "jollakin tapaa" entuudestaan. Poliisin selvittää teon motiivia sekä sitä, miten hyvin henkilöt tunsivat toisensa.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kiiskinen kertoo MTV Uutisille, että epäiltyä on ennätetty jo kuulustella. 

– Ennen vangitsemista aina kuulustellaan. Ihan yhteistyökykyinen ja -haluinen hän on. 

Kiiskisen mukaan tapauksen selvittelyä hidastaa se, että puukotusta edeltäneistä tapahtumista voidaan saada vain toisen osapuolen versio.

– Toiselta ei voi enää kysyä, mistä erimielisyydet syntyivät. Sitä täytyy selvitellä muilla tavoin, mikä tällaiseen johti. 

Poliisi ei toistaiseksi kommentoi sitä, oliko henkirikoksesta epäilty mies tapahtumien aikaan esimerkiksi päihteiden vaikutuksen alaisena. Kiiskisen mukaan asia selviää tarkemmissa tutkimuksissa. 

Juttua päivitetty 25.8.2022 kello 14.28: Täydennetty tutkinnanjohtajan kommenteilla.

Lue myös:

    Uusimmat