Mies luuli tehneensä hyvät kaupat ostettuaan suurlähetystön luksusauton 17 000 eurolla – kuluttajariitalautakunta sai pähkinän purtavakseen
Kuluttajariitalautakunta ei suosittanut hyvitystä tapauksessa, jossa suurlähetystön käytöstä poistettu BMW oli vaihtanut omistajaa ennen asian käsittelyä lautakunnassa.
Kuluttaja oli ostanut Suomessa toimineen suurlähetystön vanhan 7-sarjan BMW:n 17 200 eurolla huutokauppasivuston kautta. Vuonna 2011 käyttöönotetun loistoauton moottori oli rikki, mutta kuluttajariitalautakunnassa ei tällä kertaa kuitenkaan ratkottu itse autoon liittyviä ongelmia.
Alkuvuodesta 2020 solmittujen kauppojen jälkeen ostaja oli ymmärtänyt, että vaikka Bemarin oli kerrottu olevan Suomi-auto, oli se tuotu maahan aikoinaan verovapaasti. Näin ollen autosta ei olisi ollut mahdollista saada takaisin kuluttajan laskemaa yli 12 000 euron autoveroa siinä tapauksessa, että auto olisi viety ulkomaille, eikä runsaan 17 000 euron kauppa tuntunutkaan enää niin hyvältä.
Auton ostanut mies katsoi, että koska kyse oli verkossa tapahtuneesta huutokaupasta, tuli asiassa soveltaa etäkaupan ehtoja, jolloin hänellä olisi kuluttajansuojalain mukainen oikeus kaupan peruuttamiseen. Myyjäliike ei kauppojen peruuttamiseen kuitenkaan suostunut.
Ostaja alkoi etsiä autolle uutta omistajaa, ja saikin sen lopulta kaupaksi 13 000 eurolla. Hän vaati myynnin myötä syntynyttä runsaan 4 000 euron taloudellista vahinkoa korkoineen hyvityksenä myyjäliikkeeltä.
Näin lautakunta ratkaisi
Kun kuluttajariitalautakunta sai tapauksen pöydälleen, tuli se tulokseen, että perusteet kaupan purkamiselle olisivat olleet olemassa. Mutta koska auto oli jo myyty eteenpäin, kertoo se joutuneensa arvioimaan tapausta vain siltä kantilta, oliko kuluttajalle aiheutunut myyjäliikkeen toiminnasta taloudellista vahinkoa.
Kuluttajariitalautakunnan mukaan ilmoituksessa ei väitetty, että autosta olisi maksettu autoveroa, josta kuluttaja voisi saada jälkikäteen hyvityksen. Sen sijaan ilmoituksessa oli tuotu esille se, että auto oli ensirekisteröity Suomessa toimineen maan suurlähetystölle.
– Auton on kerrottu olleen rekisteröitynä suurlähetystölle, ja suurlähetystöjen eräitä asioita koskevan verovapauden voidaan arvioidan olevan yleisesti tunnettu seikka, lautakunta kertoo päätöksessään.
Kuluttaja ei lautakunnan mukaan ollut tiedustellut verojen maksusta. Se ei myöskään katsonut, että verovähennyksen mahdollisuus olisi muodostanut olennaisen kauppaan vaikuttaneen ja myyjäliikkeen tiedossa olleen ehdon.
– Lautakunta katsoo, että kaupassa ei siten ole ollut sellaista tiedonantovirhettä, joka perustaisi myyjäliikkeelle vahingonkorvausvelvollisuuden.
Vaikka lautakunnan päätös antoi ymmärtää, että myyjäliike oli menetellyt vastoin kuluttajansuojalain säännöksiä kieltäytyessään peruuttamasta kauppaa, ei se ollut enää velvollinen korvaamaan taloudellista vahinkoa, joka aiheutui auton myymisestä ostohintaa halvemmalla.
Kuluttajariitalautakunta totesi yksimielisesti, ettei perusteita hyvityksen suosittamiseen ole.
Päätöksestä uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Lähde: Kuluttajariitalautakunta
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää