Mies lensi maahan liikkuvan auton konepelliltä Kemissä – näin hurjaksi kärjistyneet tapahtumat saivat alkunsa
Eilen lauantaina Kemin keskustan S-marketin pihalla koettiin vaaratilanne, jossa vakavammilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin.
Hurjaksi kärjistynyt tapahtumaketju sai alkunsa kello 16.40, kun 18-vuotias mies oli mennyt tapaamaan 20-vuotiasta miestä kaupan parkkipaikalle. Vanhempi miehistä oli tullut paikalle Opel Vectra -merkkisellä henkilöautolla.
– Nuorempi miehistä on mennyt istumaan Opelin konepellille aikomuksena estää 20-vuotiaan miehen pois lähtemisen. 20-vuotias mies on kuitenkin lähtenyt ajamaan toisen miehen ollessa edelleen konepellin päällä, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Lopulta 18-vuotias nuori mies putosi maahan liikkuvan auton kyydistä ja loukkasi itsensä. Poliisin mukaan hänet viestiin sairaalaan, mutta vammat eivät ole vakavia. Tapahtumasarja päättyi puoli kuuden tienoilla.
Poliisi pyytää havaintoja tapahtuneesta joko sähköpostitse meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi tai soittamalla virka-aikaan numeroon 0295 466 259.
Uusimmat
-
16:15
Jouluna "valtava riski" terrorihyökkäykselle EU:ssa
-
16:15
Lähteet: F1 suunnittelee uutta kaupunkikisaa Eurooppaan
-
16:15
Suomalaisen sähkömoottoripyörän valtti on uniikki moottori – erikoismallin suunnitteli Mika Häkkinen
-
15:48
Aleksandr Bolshunov harkitsi uransa lopettamista
-
15:45
Putin, Barbie vai Taylor Swift? He ovat ehdolla Time-lehden vuoden henkilöksi
-
15:45
Journalistiliitto: Maria Pettersson sivuun päätoimittajan paikalta
-
15:33
Viihdetoimittajat paljastavat, millaista on Linnan juhlien kulisseissa – tältä maistuu kuuluisa booli
-
15:22
Mies suunnitteli ex-vaimonsa puukottamista – rikoskumppaniksi houkuteltu pelasti
-
15:21
Valioliigassa kauden ensimmäiset valmentajapotkut
-
15:17
Asiantuntija Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista: "Bidenin pitäisi olla hyvin huolissaan"
-
15:16
Tiesitkö tätä Linnan juhlien boolista? Resepti vuoti julki – testasimme modernisoidun reseptin
-
15:13
Nyrkkeilyn supertähdeltä kova ratkaisu – naisia koskeva päätös oli liikaa
-
15:09
Pelko ajaa Metamórfosin asukkaat jättämään kotinsa
-
15:02
YK: Turvavyöhykkeitä on mahdotonta perustaa Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
14:53
Yritykset ja kotitaloudet eivät ole kiinnostuneita ottamaan luottoa
-
14:52
Supon Pelttari valittiin eduskunnan pääsihteeriksi
-
14:41
Ukrainan joukot ampuivat alas 10 kamikaze-lennokkia – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
14:40
Jo joka kolmas keski-ikäinen suomalainen on lihava – miksi ja mitä asialle voidaan tehdä?
-
14:34
Konkurssien määrä Suomessa "ylivoimaisesti suurin" viime viikolla – "Vuosi 2023 näyttää ennätyksellisen heikolta"
-
14:30
Tässä ovat paluun tekevän Levyraadin vakioraatilaiset
-
Lataa lisää