Mies lähetti pomolleen kuvan vaimonsa synnytyksen jälkeisestä vaginasta: "Näyttää kuin joku olisi murhattu siinä kuvassa"

Mies teki epähuomiossa emämokan ja lähetti kuvan vaimonsa vaginasta pomolleen. Kiusallisesta tapauksesta kertoo perhearkeen keskittyvä sivusto Scary Mommy.

Tiedätkö sen tunteen, kun lähetät viestin vahingossa jollekin väärälle henkilölle? Varsinkin, jos tulit lähettäneeksi jotain todella arkaluontoista, kuten kuvan ihmiskehon intiimeistä paikoista – ja vieläpä pomollesi.

Näin kävi eräälle pariskunnalle, jonka vauvaonni sai hetkellisen kolauksen miehen tekemän munauksen vuoksi. Äiti kirjoittaa tapauksesta Scary Mommy -sivustolla.

"Et voi olla tosissasi!"

Aviopari oli juuri saattanut perheen kolmannen lapsen onnistuneesti maailmaan. Lapsen isä ja äiti sekä isovanhemmat olivat onnensa kukkuloilla uuden tulokkaan vuoksi, sillä perheeseen oli syntynyt ensimmäinen tyttövauva.

Perheestä otettiinkin tuoreeltaan lukuisia kuvia, ja perheenisä halusi kertoa onnestaan myös muille.

– Lähetin kuvat vauvastamme työkavereilleni. Nehän ovat ihan hyviä, eikös, mies kysyi.

– Et voi olla tosissasi, nainen puolestaan sanoi miehelleen.

Kun vastasyntyneestä lapsesta ja vanhemmista oli otettu kuvia heti synnytyksen jälkeen, naisen alapää oli ollut edelleen paljaana ja se näkyi valitettavan selvästi yhdessä kuvassa.

Ja koska kuvat oli otettu heti pitkällisten ponnistelujen jälkeen, näky eritteineen ei välttämättä ollut kaikkein siisteimmästä tai soveliaimmasta päästä.

– Sinun on parasta juksata minua, ei herran jumala.

– Näyttää kuin joku olisi murhattu siinä kuvassa, nainen raivosi miehelleen.

Tilanteesta kehkeytyi entistäkin kiusallisempi

Myös miehen otsalla alkoi virrata kylmä hiki. Hän nimittäin muisti, etteivät työkaverit olleet ainoita, jotka olivat nähneet hänen vaimonsa alakerran sen kaikessa kauneudessaan. Hän oli nimittäin antanut myös vaimonsa isän selata kuvia ennen niiden lähettämistä.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Tilanne oli vähintäänkin kiusallinen, sillä naisen vanhemmat olivat edelleen samassa huoneessa vastasyntyneen lapsen ja tämän vanhempien kanssa.

Nolostunut isoisä yritti epätoivoisesti keventää kiristynyttä ilmapiiriä.

– Me katsoimme vain sinun kasvojasi. Se oli todella suloinen perhekuva – tai ainakin yläpäästä, isoisä tokaisi raivosta ja häpeästä sekaisin olevalle tyttärelleen.

Isoäiti oli vähintäänkin järkyttynyt kärjistyneestä tilanteesta. Myös aviomies ymmärsi tilanteen vakavuuden ja ihmetteli kovaan ääneen, miten moka oli voinut käydä – kuka edes ottaa paljaasta vaginasta kuvan tuossa tilanteessa?

– Sinä pyysit hoitajaa ottamaan kuvan! Oletko ikinä kuullut puhelimien kuvanmuokkausohjelmista, vastasynnyttänyt nainen huusi miehelleen.

Samalla nainen kuviteli mielessään kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, jotka tilanteesta seuraisivat. Hän oli varma, että hänen lapsensa joutuvat vielä koulukiusatuiksi – ihan vain siksi, että heidän 40-vuotias isänsä ja 68-vuotias pappansa pelleilivät kuvien kanssa.

Soitto pomolle yllätti

Aviomies meni pienoiseen paniikkiin ja yritti saada yhteyttä työpaikalleen korjatakseen tilanteen.

– Hei, miten menee? Kyllä, lapsi voi hyvin ja voi kyllä, vaimoni vasta voikin oikein hyvin, mies aloitti puhelun pomonsa kanssa.

– Kuule, lähetin sinulle äsken muutaman kuvan. Soitin vain kertoakseni, että älä missään tapauksessa katso niitä, vaan poista ne välittömästi. 

– Älä edes harkitse avaavasi niitä, usko minua, mies painotti pomolleen.

Lopulta puhelun edetessä selvisi, ettei miehen pomo ollut vielä saanut kuvia. Puhelun jälkeen mies tarkisti puhelimensa lähetysasetuksista, ettei viestien lähettäminen ollut onnistunut huonon yhteyden vuoksi.

Kerrankin yhteysongelmista ja huonosti toimivasta tekniikasta oli jotakin hyötyä! Viestin sai vielä poistettua.

Pariskunta on edelleen onnellisesti naimisissa, erittäin kiusallisesta tapauksesta huolimatta. Nainen kuitenkin oppi kantapään kautta, että hänen kannattaa aina tuplatarkistaa kuvat, jotka hänen miehensä aikoo lähettää eteenpäin – varsinkin pomolleen.

Lähde: Scary Mommy

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat