Mielenosoitus äityi väkivaltaiseksi Helsingissä: Poliisi tutkii useita rikosepäilyjä – epäillyt juoksivat pakoon paikalta

Helsingissä Narinkkatorilla menneenä lauantaina järjestetty mielenosoitus äityi väkivaltaiseksi, tiedottaa poliisi. Narinkkatorin äärellä sijaitsee muun muassa Kampin kauppakeskus.

Illalla puoli seitsemän aikaan viiden hengen ryhmä meni kuvaamaan paikalla järjestettyä mielenosoitusta. Ryhmien välille syntyi aluksi sanallista riitaa, ja lopulta tilanne kärjistyi niin, että muutama mielenosoittaja pahoinpiteli mielenosoitusta kuvanneita.

Poliisi on kirjannut ilmoituksen viidestä epäillystä pahoinpitelystä. Poliisille kerrottiin, että viittä ihmistä lyötiin nyrkeillä ja lippukepeillä.

Poliisin tietojen mukaan yksi ihminen kaadettiin myös maahan ja tässä yhteydessä hajosi puhelin. Myös siitä on kirjattu ilmoitus. Nimike on vahingonteko.

Nujakoijat pakenivat paikalta

Kun poliisi saapui paikalle, paikalta lähti juosten karkuun useita ihmisiä. Poliisilla on tiedossa yhden rikoksesta epäillyn henkilöllisyys. Poliisi jatkaa asian tutkintaa.

Mielenosoituksen järjestäjä oli ilmoittanut mielenosoituksesta poliisille vain pari tuntia ennen tapahtumaa sähköpostiosoitteeseen, jota ei päivystetä jatkuvasti.

Poliisin mukaan mielenosoituksesta on tärkeää tehdä asianmukainen ilmoitus, jotta poliisi ehtii varautua asiaan ja sijoittaa tarvittaessa partioita valvomaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.  

Lue myös:

    Uusimmat