Metsästä löytyi pääkallo – henkilöllisyys jäi mysteeriksi

Poliisi on lopettanut Hollolan metsästä löydetyn pääkallon tutkimukset.

Viime vuoden syyskuussa Hollolan Manskiventien viereisestä metsästä löytyi ihmisen pääkallo. Päijät-Hämeen poliisi suoritti puolustusvoimien avustuksella kyseisessä metsässä myöhemmin maastoetsintää, jossa löydettiin useita erilaisia luunpalasia.

Laboratoriotutkimuksissa todettiin, että luut olivat peräisin eri eläimistä. Löydetystä kallosta saatiin kuitenkin eristettyä dna -tunniste. Lisäksi kallosta saatiin tietää, että se kuuluu mieshenkilölle, jonka ikä on noin 20 -50 vuotta.

Kallosta puuttui yläetuhampaita, jotka ovat puuttuneet jo henkilön elinaikana. Kallo on todennäköisesti ollut vuosia maan sisässä. Tuolta se on jonkin tapahtumaketjun seurauksena siirretty maan pinnalle, todennäköisesti eläinten siirtämänä.

Kallosta saadun dna:n jälkeen poliisi vertasi näytettä kadonneiksi ilmoitettujen henkilöiden dna -näytteisiin. Näytteet eivät johtaneet kuitenkaan tunnistukseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat