Metsässä horrostavat käärmeet laittavat kapuloita Elon Muskin rattaisiin – tuomioistuin keskeytti Saksan tehdashankkeen, kun ympäristöjärjestö älähti
Talvehtivat käärmeet mutkistavat miljardööri Elon Muskin suunnitelmia rakennuttaa massiivinen Tesla-tehdas Berliinin liepeille. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Ensimmäisenä asiasta uutisoi saksalainen Tagesspiegel.
Saksalainen tuomioistuin on käskenyt yhdysvaltalaista sähköautoyhtiötä keskeyttämään hakkuut, joissa raivataan metsää tehtaan tieltä, sillä ympäristöaktivistien mukaan lisähakkuut voisivat koitua alueella talvehtivien käärmeiden kohtaloksi.
Tuomioistuin on Reutersin mukaan pyytänyt paikalliselta ympäristöviranomaiselta sekä Teslalta selvitykset tilanteesta tämän päivän aikana, minkä jälkeen asiaa ruoditaan tarkemmin.
Tesla ei ole Reutersin mukaan kommentoinut asiaa. Myöskään ympäristövirastosta asiaan ei ole otettu kantaa.
Kangaskäärmeet ja hietasisiliskot huolen aiheena
Autonvalmistaja ilmoitti suunnitelmistaan rakentaa ensimmäinen tehdas Eurooppaan viime vuonna. Yhtiö on kaavaillut, että tehdas olisi toiminnassa jo ensi kesänä.
Tehtaan rakennustöitä ei voida kuitenkaan aloittaa ennen kuin paikalliset viranomaiset myöntävät siihen luvan. Paikalliset viranomaiset on puolestaan velvoitettu konsultoimaan muun muassa ympäristöjärjestöjä ja alueen asukkaita.
Paikallisen ympäristöjärjestö NABU:n jäsenet ovatkin ilmaisseet huolensa, että Teslan tehtaaksi kaavaillulla alueella mahdollisesti talvehtivat kangaskäärmeet saattaisivat kärsiä, mikäli alueen metsät raivattaisiin rakennusten tieltä.
Paikalliset viranomaiset selvittävät Reutersin mukaan myös järjestön väitteitä, joiden mukaan Teslan suunnitelmat vaarantaisivat myös alueella asustelevat hietasisiliskot.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää