Meteorologilta masentava ennuste: harmaa ankeuttaja nielaisee Suomen

Loppuviikko sujuu tasaisen harmaissa merkeissä – sää pysyy samanlaisena yötä päivää 2:24
Loppuviikko on tasaisen harmaa ja suhteellisen lämmin.

Tasainen harmaus verhoaa Suomen lähivuorokausien aikana, mutta palella ei sentään tarvitse, sillä vuodenaikaan nähden on keskimääräistä lämpimämpää.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että nyt ovat käsillä tilastollisesti vuoden harmaimmat päivät. Loppuviikko on pilvinen ja lauha. 

– Tänään iltapäivällä etelässä on pieni mahdollisuus siihen, että aurinko vilahtaa pilvien lomassa iltapäivän aikana. Mitä keskemmälle maata mennään, sitä läpitunkemattomampi ja yhtenäisempi pilvilautta on, Rintaniemi sanoo.

Perjantaiyönä lämpötila käväisee pakkasen puolella ja teiden pinnat saattavat olla jäässä. Sää on vuodenaikaan nähden keskimääräistä lämpimämpää.Koko loppuviikon sää jatkuu samanlaisena.

Viikonloppuna on tulossa korkeintaan sellainen muutos, että sateet lisääntyvät jonkin verran. Ensi viikolla alkuviikosta on myös lämmintä, pilvistä ja sateista.

– Utua, sumua, tihkusateita, tiivistää meteorologi tunnelmat.

Lue myös:

    Uusimmat