Metallica valloitti Olympiastadionin

Raskaan rockin megayhtye Metallica veti yli 46 000 katsojaa Helsingin Olympiastadionille.

Maailmalla kymmeniä miljoonia levyjä myynyt Metallica on säilyttänyt suursuosionsa myös Suomessa. Illan konsertti Olympiastadionilla on kuluvan vuoden suurin yksittäinen musiikkitapahtuma kotimaassa.

Alkuillasta ennen konsertin alkua stadionille mateli satojen metrien yleisöjonot. Katsomoon ei ollut pääsyä ennen turvatarkastusta, joten jonotus saattoi venyä liki pariin tuntiin.

Metallica aloitti settinsä iltakahdeksan aikaan. Lämmittelybändinä soitti mm. hirviönaamioistaan tunnettu Slipknot.

Metallican laulaja-kitaristi James Hetfield kertoi ennen konserttia MTV:lle näkemyksiään musiikin tärkeydestä.
- Uskon, että joillekin ihmisille musiikki toimii sielunhoitona. Ainakin itse olen kasvanut sillä tavoin musiikin kanssa.
- Ei minun tarvinnut pohtia musiikkia sen enempää. Minä vain kuuntelin sitä - ja ymmärsin paljon, Hetfield sanoi.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 28.05.2004)

Lue myös:

    Uusimmat