Mestari Markuksen ruokamatka tutustuttaa lähiruokaan

Juuri julkistettu keittokirja Mestari Markuksen ruokamatka tarjoilee herkkusuille yli 60 maultaan suomalaista ja tyyliltään nykyaikaista ruokaohjetta. Useille ohjeille on lisäksi oma tilaviinisuositus. Markuksen ruokamatkan tarinat vievät lukijan läpi Suomen aina parsapellon laidalta hanhifarmille ja lopuksi Lappiin poroaidalle.

Keittiöpäällikkö Markus Maulavirran kokintyö on pitkään perustunut kotimaisen pien- ja lähituotannon parhaiden makujen metsästykseen. Halu ottaa selvää tuotteista ja tuottajista liittyy ammattiin, mutta kuvaa hyvin Maulavirran tutkivaa ja kyseenalaistavaa tapaa toimia muissakin asioissa.

Ei merta edemmäs kalaan

Kirjan tekijöitä huolestuttaa, etteivät suomalaiset huomaa tarpeeksi tarjolla olevia omaleimaisia lähituotannon herkkuja. Kirjan tekstien kirjoittajan Christer Lindgrenin mukaan kirja on vastaisku tasapäistävälle ruokakulttuurille, joka tekee kaikista ruuista saman makuisia. Tällaista kulttuuria on Lindgrenin mukaan valitettavasti havaittavissa Suomessakin.

- Kirjaa tehdessä oli ilo nähdä suomalaisia pientuottajia, joille kehittäminen ja kehittyminen sekä laadun parantaminen on tärkeä asia. Pyrimme kertomaan lähituotannosta iloisesti ja tuottajalähtöisesti ja unohtamaan hetkeksi byrokratian ja valittamisen, toteaa kirjan valokuvaaja ja lampuri Sebastian Nurmi. Nurmen oma lammastila esitellään kirjassa.

Laatu on pientuottajan kilpailukeino

Maulavirran mukaan laatu on pientuottajalle ainoa todellinen kilpailukeino. Ensisijaisesti laatu ja sen kehittäminen on tuottajasta itsestään kiinni, vaikka kansallinen laatustrategia luo siihen puitteet. Kirjan tekstit ja ruokaohjeet tuovat kuluttajien tietoisuuteen suomalaisen Laatuketjun sekä keskeiset ruuan laatutekijät maun, alkuperän, turvallisuuden ja jäljitettävyyden.

- Ainoa tapa saada tuottajat esille on käyttää heidän tuotteitaan ja kysellä niitä kaupoissa. Kun tarpeeksi kyselee, tuotteet saattavat päästäkin kaupan hyllylle, Maulavirta kannustaa.

(MTV3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat