Mersu tutkii perinpohjaisesti Rosbergin tapauksen

Nico Rosberg, kuva: EPA/KIMIMASA MAYAMA
Nico Rosberg, kuva: EPA/KIMIMASA MAYAMA
Julkaistu 10.10.2010 15:19(Päivitetty 10.10.2010 15:23)

Mercedes GP:n tallipäällikkö Ross Brawn ei osannut heti Japanin GP:n jälkeen selittää Nico Rosbergin ulosajoa, joka tapahtui viisi kierrosta ennen maalia.

Ennen onnettomuuttaan Rosberg ajoi kuudennella sijalla tallikaverinsa Michael Schumacherin edellä. Televisiokuvien perusteella Nicon Mercedes-auton vasen takapyörä irtosi ennen ulosajoa.

- Meillä oli tänään vahva kisa molempien autojemme osalta. On suuri pettymys ja hyvin turhauttavaa, ettei Nico pystynyt ajamaan maaliin. Me selvitämme nyt Nicon onnettomuuden syytä ja teemme siitä perinpohjaisen tutkimuksen, Brawn lupaa

Rosberg selvisi rytäkästä vammoitta.

- Meidän päähuolenaiheenamme oli hänen turvallisuutensa ja onneksi hän on täysin kunnossa, Brawn vahvisti.

Rosberg nousi huonon lähtönsä jälkeen oikeaan osuneen taktiikan ansiosta takaisin lähtöruutunsa mukaiselle kuudennelle sijalle.

- Kytkinongelman takia starttini oli huono, mutta taktiikkamme vaihtaa renkaat ensimmäisellä kierroksella turva-auton aikana oli hyvä. Sen ansiosta pystyin ottamaan sijat takaisin ja ajamaan kuudentena. Minun renkaani kärsivät siitä, että ajoin niillä niin pitkään, joten hyvän vauhdin ylläpitäminen oli vaikeaa. Pystyin kuitenkin pitämään Michaelin takanani. Sitten jotain meni rikki autoni peräpäässä, minkä johdosta päädyin rengasvalliin ja kisani päättyi etuajassa, Rosberg kertasi tapahtumia.

Katso Japanin GP:n tulokset F1-tulospalvelusta!

Rosberg ajaa ulos. Katso video maksutta Katsomo.fi:stä:

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Japani 2010