Megan Fox: Liika huomio ahdistaa
Maailman seksikkäimmäksi naiseksi moneen otteeseen valittu Megan Fox paljastaa upean ulkomuotonsa salat. Näyttävä ulkonäkö tuo kaunottarelle kuitenkin toisinaan liikaa huomiota.
Näyttelijä Megan Fox tietää, kuinka pysyä timmissä kunnossa, Femalefirst uutisoi. Maailman kauneimmaksi moneen otteeseen valittu tähti pitää ruokavalionsa kunnossa arkisin, mutta löysää otetta viikonloppuisin. Arkisin tähti luottaa vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja nauttii pääosin lihaa ja kasviksia.
Fox on myös kova urheilemaan yhdessä miehensä Brian Austin Greenen kanssa.
– Brian urheilee aina ja on saanut myös Meganin mukaan. Megan tekee kuntosaliharjoitteita muutaman kerran viikossa, mutta keskittyy pääosin joogaan ja pilatekseen, joita hän rakastaa, lähde kertoo.
Terveellisistä elämäntavoista huolimatta Fox on lihonut muutaman kilon. Uusi ulkomuoto on kuitenkin kuitenkin Foxin mieleen, sillä muutama lisäkilo on tuonut tähden kurvit takaisin.
Upeavartaloinen kaunotar saa toisinaan jopa liikaa huomiota osakseen.
– Minulla on yksi upea valkoinen Dolce&Cabbanan trenssitakki, jota en voi käyttää, sillä herätän liikaa huomiota. Yritän pysyä katseilta piilossa, en halua liikaa huomiota, tähti visertää.
Teksti: MTV3/Helmi
Lähde: femalefirst.co.uk
Kuva: Getty Images
Uusimmat
-
10:25
Taksikuskikonkari Matti kehuu MTV:lle pikkujouluasiakkaiden nykykuntoa – yksi alan lieveilmiö tympii: "Asiakkaat eivät uskalla mennä kyytiin sieltä"
-
10:11
Erika Vikman jakoi somessa saamiaan törkykommentteja: "Toivon, että joku voisi peilata ajatteluaan"
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
07:27
Teemu Selänteen pokka pettää uutuusdokumentissa – taustalla arka asia: "Mua hävetti"
-
07:13
Näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut
-
07:12
Kokaviljelijä piinasi Miisa Nuorgamia hirveillä viesteillä – uhkaili pistävänsä palkkatappajat tämän lapsen perään
-
07:00
Luukku 9: Toimittaja tarjoutui leikkaamaan Frederikin hiukset – näin tähtiartisti reagoi
-
Lataa lisää